Se, että joutuu luopumaan pitkäaikaisesta, rakkaasta työstä vasten tahtoaan terveydellisistä syistä, voi helposti lamaannuttaa tai vähintään pistää miettimään vakavasti, miten tästä eteenpäin.

1980-luvun puolivälistä saakka maitotilan emäntänä toiminut mieskonmäkinen Leena Pylväläinen joutui viitisentoista vuotta sitten kovan paikan eteen, kun terveydelliset syyt pakottivat hänet luopumaan lypsykarjan hoidosta. Siltalan tilan emäntä, metsäkoneyrittäjän puoliso ja kolmen lapsen äiti, oli ollut unelma-ammatissaan ja ajatellut hoitavansa lehmiä eläkepäiviin saakka, mutta yllättäen lypsykarjasta piti luopua jo aiemmin.

– Se tuntui hirveältä, kun ei ollut mitään havaintoa siitä, että tämmöinen tilanne voisi tulla. Se oli vähän aikaa semmoinen ylitsepääsemätön asia, että miten tästä selvitään, muistelee Pylväläinen.

Alkutuumailun jälkeen tilalla alettiin kasvattaa hiehoja. Kymmenen vuotta myöhemmin karjanhoidosta kuitenkin luovuttiin kokonaan ja pääosaan astuivat kanat. Niitä Leena Pylväläisellä oli ollut jo 1980-luvulta saakka, alkuun muutamia, mutta hiehojen aikaan jo 40–50. Jo tuolloin Pylväläinen oli myös alkanut myydä kananmunia.

Kanat olivat olleet eri tilassa, mutta navetan tyhjennyttyä hiehojen jäljiltä Pylväläinen perusti navettaan kanalan ja siirsi kanat sinne. Sittemmin hänen kananharrastuksensa on tuntuvasti kasvanut.

Leena Pylväläisen kanat munivat aamupäivän aikana ja iltapäivästä ne oleilevat orsilla ja hoitavat höyhenpeitettään. Kesäaikaan kanat myös ulkoilevat ja ottavat pihalla hiekkakylpyjä.

Tänä päivänä Pylväläisellä on kotitilallaan Kangasniementien tuntumassa runsaan kahdensadan ruskean maatiaiskanan pienkanala ja ympärivuorokauden auki oleva itsepalvelumunapuoti. Kanoista kaksisataa on kevättalvella tulleita kananuorikkoja ja loput alle vuoden verran munineita kanoja, jotka lähtevät muualle kesäkanoiksi.

Nuorikot tulevat tilalle siitoskanalasta noin 15–16-viikkoisina ja alkavat munia noin 18–20 viikkoisena. Jalostettu kana munii Pylväläisen mukaan noin vuoden verran, sitten kananmunan koko isonee ja sen kuori haurastuu, eli munaa ei voi enää kennottaa.

Siltalan tilan kanat asuvat navetassa väljästi ja kesäaikana ne myös ulkoilevat. Ravinnoksi ne saavat oman tilan kauraa jyvinä ja jauhettuna puuron muodossa sekä munitusrehua ja kanankalkkia. Puuroon kanoille laitetaan myös esimerkiksi kuivaleipää, perunaa ja porkkanaa.

– Puuro on täyttävää, kanat pysyvät todella tyytyväisenä. Ja maku kananmunaan tulee siitä ruuasta, sanoo Leena Pylväläinen.

Hän haluaa hoitaa kanansa niin hyvin kuin mahdollista. Toki muutenkin, mutta myös, jotta pystyy myymään ne aikanaan kesäkanoiksi hyväkuntoisina. Hän on itse joskus ostanut kesäkanoja isosta kanalasta ja todennut ne aika hurjan näköisiksi.

– Ajattelin, että minun kanojeni pitää olla kanan näköisiä, eikä revittyjä ja raavittuja.

Kana aloittaa muninnan noin 18 viikon ikäisenä ja sen munintakausi kestää noin vuoden. Kun kanalle tulee ikää, munien koko suurenee ja niiden kuoret haurastuvat, eikä munaa enää voi kennottaa.

Siltalan tilan kanat munivat päivässä noin 200 munaa, joista osa jää omaan käyttöön ja loput myydään pääasiassa itsepalvelumunapuodissa, mutta pienessä määrin myös torimyyntinä Joutsassa. Itsepalvelupuodissa asiakkaat voivat käydä omatoimisesti ostamassa valmiiksi hinnoiteltuja munakennoja. Järjestely on toiminut Leena Pylväläisen mukaan hyvin.

– Minä itse teen tunnollista, rehellistä työtä, niin olen ajatellut, että kyllä asiakkaatkin ovat varmaan rehellisiä ja arvostavat sitä työtä. Ja kyllä se vuosien mittaan on tullut minulle näkyväksi. Ihmiset ovat hirveän ihania, kun he kiittävät ja kehuvat tuotetta. Se kannustaa minua hirveästi.

Pylväläinen pitää kanoja mukavina eläiminä. Totuttuaan hoitajaansa kana kävelee Pylväläisen mukaan mielellään hoitajansa perässä ja istuu vaikka tämän sylissä. Jos kanalla on kuitenkin joku ongelma, se stressaantuu ja voi olla aggressiivinen.

– Mutta jos sen muninta onnistuu, sillä on kavereita ja kukko polkee välillä sitä, niin se on aika tyytyväinen eläimenä. Tavallaan helppohoitoinen.

Enää kanat eivät ole Pylväläiselle vain harrastus, tuleehan niistä tuottoakin. Toki kulujakin, mutta kulut pysyvät pieninä kanojen syödessä pitkälti oman tilan ruokaa. Mitä tuottoihin tulee, Pylväläinen kuitenkin ajattelee, ettei raha tee onnelliseksi, vaan työ ja kaikki muu.

Maitotilavuosina hän ei olisi osannut ajatella olevansa joskus runsaan kahdensadan kanan pienkanalan emäntä. Terveys kuitenkin pakotti miettimään asiat uusiksi.

– Vaikken ole mikään hengellinen ihminen, niin olen aina ajatellut, että jokaisella asialla on ollut tarkoituksena ja näin on pitänyt käydä, sanoo Pylväläinen.

Tarja Kuikka