Joutsan kunta järjestää kesällä jälleen tuttuun tapaan päivätoimintaa alakoululaisille kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Saadun palautteen ja kysynnän mukaisesti toimintaa toteutetaan kuuden tunnin ajan arkipäivisin Yhtenäiskoulun tiloissa ja lähiympäristössä. Toiminta on tarkoitettu ensisijaisesti joutsalaislapsille, mutta toissijaisesti toimintaan voidaan ottaa myös ulkopaikkakuntalaisia.

Kesätoiminnan ohjauksesta vastaavat pääasiassa koulunkäynnin ohjaajat yhdessä kunnan palkkaamien nuorien kesätyöntekijöiden kanssa. Hinta määräytyy lapsen osallistumispäivien mukaisesti ja ohjatun toiminnan lisäksi siihen sisältyy lounas ja välipala.

Toimintaan ilmoittaudutaan etukäteen ja sen arvioidut nettokustannukset, noin 9.000 euroa, kunta kattaa Reino Järvisen rahaston varoista.

Joutsan kunta on järjestänyt koululaisten päivätoimintaa koulujen loma-aikoina jo vuodesta 2014 lähtien. Toiminnan hallinnointi on ollut aiemmin perusturvalautakunnan alaisuudessa, mutta tämän vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä se siirrettiin hyvinvointi- ja sivistysosaston vastuulle.

Varhaiskasvatuksen sulkuajat lyötiin lukkoon

Varhaiskasvatuksen toimintoja keskitetään ja yksiköitä suljetaan kesällä erinäisistä syistä. Yksiköiden piharemontit, lasten lomat sekä henkilökunnan vuosilomat aiheuttavat poikkeuksia. Keltasirkun piha-alueen aita uusitaan ja tontilta kaadetaan puita. Päiväkoti Esikoiden pihaa sen sijaan loivennetaan. Lisäksi päiväkoti Koivukumpu saa linnunpesäkeinun, jonka asennukseen liittyvistä järjestelyistä tiedotetaan erikseen.

Päiväkoti Esikot, perhepäiväkodit Keltasirkku ja Koskikara ovat kaikki kiinni 28.6.–1.8. Varalan perhepäiväkoti on suljettu 5.7.–1.8. ja päiväkoti Koivukummun päivystävä yksikkö juhannusviikonlopun. Perhepäivähoidon vapaapäivät ja vuosilomat keskitetään 1.6.–1.8. väliselle ajalle.

Lasten todellisen hoidontarpeen selvittyä esitettyihin sulkuaikoihin voi tulla muutoksia käytettävissä olevien resurssien mukaan.

Jonna Keihäsniemi