Julkisissa ruokapalveluissa kulutetaan päivittäin valtava määrä ruokaa. Ruuan alkuperä ei siis ole yhdentekevää ruuantuotannon, valmistusketjun ja kuljetusten tuottamien paikallistalouden ja ympäristön kannalta. Suomalainen ruoka on lähiruokaa ulkomailta tuotuun verrattuna. Se on helppo jäljittää ja jäljitettävyys lisää ruuan turvallisuutta. Kotimaisen tuotteen alkuperään ja laatuun voi luottaa.

Oman kunnan ja maakuntamme elinvoimaisuuden ja omavaraisuuden takia olisi tärkeää, että paikallista ruuantuotantoa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan koulujen, sairaaloiden ja hoitolaitosten ruokalistalla. Samalla ruuan alkuperän esiin nostaminen lisää oman alueen tuottajien arvostusta sekä kiinnostusta ruuan alkuperään ja tuotantotapoihin. Paikallisella ruokakulttuurilla ylläpidämme ja edistämme myös ruokaketjun toimijoiden arvostusta sekä rakennamme omaa paikallista identiteettiä. Paikallisen luomu- ja lähiruuan tuotantoa voimme kaikki kuluttajina tukea. Ruokapiirit ovat kätevä tapa keskitettyihin hankintoihin.

Joutsaan ollaan nyt rakentamassa ajanmukainen ammattikeittiö, jossa tuskin on tiloja esivalmistelulle. Lähiruokatuotteiden saaminen riittävällä volyymillä ja sopivaan muotoon jalostettuna vaatii siis monen tahon yhteistyötä. Hankintaosaaminen on lähiruuan hankinnassa keskeisen tärkeää. Miten lähellä tuotettua on mahdollista hankkia laatuperustein, vaikka se ei suorassa hintakilpailussa pärjäisi? Kokonaistaloudellinen hyöty voisi sen sijaan olla kunnalle suurikin.

Lähellä tuotettua ja jalostettua ruokaa voidaan ottaa tarjolle esimerkiksi teemapäivinä, jolloin ateriakokonaisuudet rakennetaan kulloisenkin sesongin ja saatavuuden mukaan tarjolla olevista raaka-aineista. Marjojen ja kalan lisäksi lähellä tuotettua lihaa, perunoita ja vihanneksia toivoisi päätyvän ammatti- ja kotikeittiöihin. Paikallisen kysynnän kasvu voisi mahdollistaa uusien tilojen syntyä ja vahvistaa jo olemassa olevien tilojen kannattavuutta. Tähän tarvitaan koordinointia ja yritysneuvontaa avuksi tuottajille ja jatkojalostajille, kuten myös neuvontaa julkisten ruokapalveluiden hankintaan, reseptiikkaan ja ruokalistojen laadintaan.

Lea-Elina Nikkilä
agronomi, Joutsa
kunnallisvaaliehdokas (vihr)

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →