Koronarokotusjärjestys etenee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella jo varsin ripeästi myös perusterveiden kansalaisten ikäryhmissä. Näin totesi maanantaina sairaanhoitopiirin koronatilannetta tarkastellut Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien johtoryhmä, maakunnan niin sanottu koronanyrkki.

Rokotusjärjestyksen ripeään etenemiseen on vaikuttanut koronanyrkin mukaan muun muassa se, että rokotteita on saatu viime aikoina aiempaa enemmän. Koronanyrkki kannustaakin kaikkia perusterveiden ryhmään kuuluvia seuraamaan oman kunnan rokotusjärjestystä ja varaamaan rokotusajan. Vapaita aikoja on tarjolla koronanyrkin mukaan kaikkien kuntien ajanvarauksessa.

Rokotusajanvarauksen avaaminen perusterveille riskiryhmäläisten ajanvarauksen ollessa yhä käynnissä herättää kysymyksen, huononevatko riskiryhmäläisten mahdollisuudet saada rokotusaikoja, jos perusterveet alkavat joukolla varata vapaita aikoja. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin puheenjohtaja, koronanyrkin puheenjohtaja Juha Kinnusen mukaan monissa sairaanhoitopiirin kunnissa riskiryhmäläiset on kuitenkin jo pääosin rokotettu tai ainakin saaneet ensimmäisen annoksen.

– Rokotteita on saatavilla siinä määrin, että riskiryhmäläisiä, joilta vielä rokote puuttuu, rokotetaan. Sen lisäksi voidaan rinnalla jo rokottaa perusterveitä ikäryhmittäin, Kinnunen sanoo Joutsan Seudulle.

Riskiryhmäläisten mahdollisuudet rokotusaikojen saamiseen eivät siis ole Kinnusen mukaan huononemassa, vaikka perusterveet voivatkin jo varata aikoja.

– Vapaita aikoja on siinä määrin tarjolla, että mahdollistuu riskiryhmien rokottaminen. Kuntakohtaisesti toki tilannetta arvioidaan ja siksi eroja ikäryhmärajoissa on jonkin verran, jatkaa Kinnunen.

Mitä tulee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen koronatartuntamääriin, koronanyrkki totesi kokouksessaan tartuntojen olleen viime viikkoina ja erityisesti viime viikolla erityisen maltillista. Viime viikolla todettiin vain 12 tartuntaa ja uusien koronatapausten osalta ilmaantuvuusluvun todettiin menneen koko ajan alaspäin. Muun muassa tämän myötä koko sairaanhoitopiiri alue, siis myös Jyväskylä, on nyt koronavirusepidemian perustasolla.

Tarja Kuikka