Vuosikymmenten takainen muisto palautuu mieleeni, kun veljeni pakkasi lasikuituseipäänsä ja matkusti junalla veljensä kanssa Joutsaan, isäni synnyinseudulle. Itähämäläinen pitäjä Joutsa tuntui vieraalta, koska isovanhemmat olivat kuolleet ennen lastenlastensa syntymää.

Tuo poikien SM-yleisurheilukilpailu elokuun alussa 1964 merkitsi Viialan Viriä edustaneelle nuorukaiselle hyvin paljon. Samaan aikaan oli järjestetty maatalousnäyttely, jossa myös presidentti Urho Kekkonen vieraili. Hänen läsnäolonsa toi lisäarvokkuutta molempiin tilaisuuksiin.

Kilpailupäivänä raju sade keskeytti kilpailut. Sateen päätyttyä suorituspaikat kuivattiin bensalla tai vastaavalla sekä vauhdinottopaikat tasoitettiin kilpailukuntoiseksi.

Seiväshyppykilpailu kesti kokonaisuudessaan yli kuusi tuntia. Veljeni Risto oli hyvässä kunnossa ja ainoana 410 cm:n ylittäjänä hän lopetti kilpailun, koska pitkä ja väsyttävä kilpailupäivä oli jo takana.

Veljelleni ojennettiin kultamitalin lisäksi presidentti Kekkosen lahjoittama lautanen parhaan urheilijan palkintona.

Sen aikaiset kilpailujen suorituspaikat sekä sosiaalitilat olivat melko vaatimattomat verrattuna nykypäivään.

Muutama vuosi sitten saatiin Joutsan Pommilta näistä kisoista vajaan parin minuutin videonpätkän. Kiitos siitä. Vaikka video on lyhyt, sitä katsellessa palautuvat urheilijan mieleen mukavat muistot. Olisi hienoa, jos saatavilla olisi enemmänkin kuvamateriaalia kaitafilmiltä edelleen konvertoitavaksi.

Risto-veljeni, niin kuin moni muukin viialalainen, oli saanut intoa urheiluun oman kunnan pojalta, esimerkilliseltä Tokion olympialaisissakin Suomea edustaneelta seiväshyppääjältä Risto Ankiolta.

Poikien, kuten Timo Sinersalon ja veljeni seiväshyppyharrastus alkoi hyvin nuorena ensin pyykkiseipäällä, sitten seiväsmateriaalina bambu ja teräs päättyen taipuviin lasikuituseipäisiin. Lasikuituseipäät olivat aluksi melko heikkorakenteisia ja saattoivat katketa pienistäkin naarmuista. Seura hankki ensimmäiset seipäät, mutta uuden seipään hankintaan piti hyppääjänkin osallistua.

Risto Ankion diplomatian myötävaikutuksella pitäjämme ison Keskuskansakoulun juhlasalin lattiaan saatiin rakennetuksi vuonna 1963 seiväskuopan ja alastulopaikaksi vaahtomuovikasa pehmusteeksi. Riittävä vauhti saatiin koulun pitkältä käytävältä. Tätä tilaa voisi kutsua sisähalliksi, jolloin säästä riippumatta nuorilla oli mahdollisuus harjoitteluun. Sisähallipaikat olivat harvinaisia Suomessa, joten eri puolilta Hämettä riitti koululle harjoittelijoita.

Vuosina 1962–1965 Viialassa järjestettiin isoja yleisurheilukilpailuita, joihin osallistui useita ulkomaalaisia yleisurheilijoita. Kotikylän urheilukentällä katsojia oli pilvin pimein jopa noin 4.000 parhaimmillaan. Kaikki odottivat henkeään pidätelleen saavuttaisiko Pentti Nikula lasikuituseivästä taivuttaen seiväshypyn maailmanmestaruuden. Valitettavasti ei. Samoissa kisoissa ptuushypyssä Pentti Eskola jäi silloin ”hiuksenhienosti” kahdeksan metrin rajasta.

Samoissa kilpailuissa hyppäsivät myös silloiset viialalaiset SE-terässeipään mieheksi jäänyt Risto Ankio, joka ylitti lasikuituseipäällä 487 cm ja osallistui Tokion olympialaisiin, nuorten ME-mies Timo Koskela sekä Rooman olympialaisten vuoden 1960 hopeamitalisti, amerikkalainen Ron(nald) Morris. Nuorille urheilijoille oli ilo ja kannustavaa hypätä näin kokeneiden urheilijoiden joukossa.

Muutama vuosi sitten saatiin idea etsiä näistä kisoista (v. 1962–1964) kuvatut kaitafilmit. Suurin osa löydettiinkin ja ne konvertoitiin videoiksi, joita myöhemmin on katsottu eri tilaisuuksissa.

Tapaamisiin on osallistunut Viialan kisoihin osallistuneita huippu-urheilijoita seiväs-, pituus- ja korkeushyppääjiä muistelemaan menneitä Varalassa ja korona- epidemian vuoksi Vierumäen tapaaminen peruuntui. Yli 13 hengen porukan nuorimmat ovat yli 70- vuotiaita ja vanhimmat reilusti yli 80-vuotiaita. Ehkä lukijat muistavat vuonna 1960 Rooman olympialaisten pronssimitalistin Eeles Landströmin saavutukset. Hän on myös syntyperäinen viialalainen, vaikka sittemmin muutti vanhempiensa mukana naapurikylään Toijalaan. Korkeasta noin 89- vuoden iästä huolimatta hän pyrkii aktiivisesti osallistumaan muisteloihin.

Osa entisistä seiväshyppääjistä on osallistunut vuosittain Seivästalli ry:n Pajulahdessa järjestettäviin tapaamisiin.

Siellä veljeni tapasi vuonna 2019 yllättäen Joutsan seiväskilpailun kolmanneksi sijoittuneen silloisen ahvenanmaalaisen, myöhemmin USA:n ja Ruotsin kansalaisen Kenneth Lindqvistin. Olihan edellisestä tapaamisesta vierähtänyt lähes 55 vuotta. Tämän jälkeen yhteydenpito on jatkunut.

Urheilun ajoilta on jäänyt monia muitakin pitkäkestoisia ystävyyssuhteita, sillä Ron Morris on vieraillut veljeni luona Suomessa ja hän puolestaan Los Anglelesissa.

Edelleenkin seiväsmiesten ystävyys ja avunanto jatkuu. Periaatteena tässäkin on ”Veljeä ei jätetä”.

Terttu Laitinen

Yläkuvassa poikien SM-kilpailut Joutsassa 1.-2.8.1964: Vasemmalla Lasse Arola II, Risto Laitinen I, Kenneth Lindqvist III.

Tagged with →