Kun Emilia Putkinen meni ensimmäisille ratsastustunneille kahdeksanvuotiaana Joutsassa Saaga-tallilla, ei hän osannut aavistaa, että työ veisi hänet joskus maapallon toiselle puolelle. Ratsastus jatkui ja yläasteikäisenä Putkinen aloitti Susanna Purojärven tallilla apulaisena. Useat arki-illat ja viikonloput menivät tallilla työskennellen, myös ravireissuille Putkinen pääsi mukaan. Peruskoulun jälkeen Putkinen aloitti kolmen vuoden oppisopimusopinnot Purojärven tallilla.
Virallinen koulutus on maatalousalan perustutkinto, mutta pääosin Putkinen on tehnyt töitä hevosten parissa. Opintojen jälkeen Putkinen suuntasi Australiaan ystävänsä Teresa Teppolan kanssa töiden perässä, ja periaatteessa samalla reissulla Putkinen on edelleen. Nyt työvuosia hevosalan ammattilaisena on kertynyt jo kymmenen.
– Lähdimme Teresan kanssa Australiaan ensin muutamaksi kuukaudeksi, jonka jälkeen palasimme Suomeen hetkeksi viisumiasioiden vuoksi. Kun paperiasiat olivat kunnossa, vietimme laukkahommissa muutaman vuoden B.Fitz-Gerald Racing– tallilla. Minulla oli sitä ennen vain ravihevostaustaa, joten kaikki oli uutta ja piti opetella alusta. Nämä kaksi vuotta kuluivat täysin töiden ympärillä, kaikki aika meni siihen, toteaa Putkinen.
Seuraavaksi Putkisen matka jatkui Uuteen-Seelantiin laukkahevoshommiin. Putkisen työ oli hyvin suuresti reissupainotteista, työmatkat hevosten kanssa saattoivat kestää jopa kuukausia. Putkisen työnkuva oli edustaa Baker/Forsman Racing-tallia laukkakilpailuissa. Työviikot olivat kuusipäiväisiä ja arkisin työt alkoivat jo ennen aamuneljää. Tätä työtä Putkinen teki kuusi vuotta samalla työnantajalla. Viime maaliskuussa, osittain koronaviruksen aiheuttaman pysähtymisen takia oli aika muuttaa työkuvioita. Hän kokee olevansa onnekas, kun työnantajat ovat tukeneet ja antaneet vinkkejä oman uran kehittämiseksi. Kuitenkin viime vuonna elämä ajautui siihen pisteeseen, että oli aika ottaa stoppi.
– Maaliskuussa koronavirus pisti koko Uuden-Seelannin kiinni kahdeksi kuukaudeksi. Kilpatallit menivät kiinni ja kotoa ei saanut liikkua juuri mihinkään, joten oli aikaa ajatella omaa elämää. Olin jo jonkun aikaa pyöritellyt ideaa päässä, mutta koronaepidemia antoi päätöksentekoon viimeisen niitin. Päätin, että välttämättä ei tarvitse tehdä niin paljon ja rankasti, summaa Putkinen.
Koko maan sulku toimi, koronavirus saatiin tukahdutettua ja maa palasi normaaliin arkeen kesäkuussa. Rajoitukset purettiin ja Putkinen aloitti työt Lyndhurst Farmilla. Osittain hän on edelleen töissä vanhalla työnantajalla viisumikuvioiden vuoksi, kilpailureissuja on kalenterissa silloin tällöin.
Uudessa työpaikassa kuntoutetaan vanhempia hevosia sekä valmistellaan nuorempia hevosia varsahuutokauppoihin. Työpäivät alkavat puoli kuudelta hevosten ruokinnalla, jonka jälkeen työskenteleviä hevosia lähdetään liikuttamaan. Hevoset laitetaan vesijuoksumatolle, jossa ne saavat tarkan valvonnan alla kuntoutua. Aamuhommiin kuuluu myös karsinoiden putsaamista sekä kengittäjän tai eläinlääkärin käyntejä. Lounastauko on joustava riippuen päivästä, ja kahden aikaan iltapäivällä aloitetaan jälleen hevosten ruokkiminen ja karsinoiden putsaus. Yleensä työpäivä loppuu puoli viiden aikaan, jonka jälkeen vapaa-aika sujuu oman hevosen kanssa.
– Minulla on yhdeksänvuotias oma hevonen, jonka kanssa olen työskennellyt koko urani ajan. Kun entinen työnantajani päätti jättää hevosen eläkkeelle laukkahommista, ei tarvinnut hetkeäkään epäröidä, haluanko sen itselleni. Nyt meidän kummankaan ei tarvitse miettiä kisoja, vaan saamme touhuta kaikkea muuta, kuvailee Putkinen.
Iso osa vapaa-ajasta sujuu myös rodeon parissa, jota Putkisen avopuoliso harrastaa. Loppukeväästä alkusyksyyn lähes kaikki viikonloput menevät reissatessa kilpailuissa ympäri maata.
Putkinen on tällä hetkellä yksi harvoista suomalaisista hevosurheilun ammattilaisista Uudessa-Seelannissa. Useampi ystävä on tullut Putkisen tavoin Australiasta Uuteen-Seelantiin, mutta kaikki muut ovat palanneet takaisin Australiaan. Putkinen näkee, että suomalaisten ammattitaitoa arvostetaan maailmalla ja juuri siksi työtä on mukava tehdä.
– Kyllä se tuntuu hyvältä, kun saa kunnioitusta ja nimi tunnetaan. Minulla on kova intohimo tehdä työtä ja on ihanaa nähdä, että muutkin ovat huomanneet sen. Lisäksi tällä alalla riittää vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kehittää itseään. Suomalaiset osaavat tehdä töitä. Vaikka meille suomalaisille ahkeruus, täsmällisyys ja kunnioitus ovat itsestään selviä, täälläpäin maailmaa niin ei ole, toteaa Putkinen.
Uudessa-Seelannissa laukkaurheilun arvostus on Putkisen mukaan verrattavissa jääkiekkoon Suomessa.
– Uudessa-Seelannissa on paljon ihmisiä, jotka eivät seuraa laukkaurheilua aktiivisesti, mutta isoimmat kilpailut kiinnostavat ja ne seurataan. Mielestäni Suomessa sama ilmiö on jääkiekossa, suurin osa katsoo ne tärkeimmät ja suurimmat pelit, kuten MM-ottelut, naurahtaa Putkinen.
Tällä hetkellä Putkinen odottelee työviisumia, jonka jälkeen on tarkoitus hakea pysyvää oleskelulupaa. Oleskeluluvan voi hakea työpaikan kautta prosessin ollessa tällöin suhteellisen pitkä. Toinen vaihtoehto on hakea sitä puolison kautta, johon Putkisella on nyt mahdollisuus.
– Viime kuukaudet ovat olleet stressaavia, kun viisumiasioiden kanssa pitää käydä melkoinen paperisota. Lisäksi koronaepidemia on hidastanut prosessia, mutta onneksi myös viranomaiset ovat ymmärtäväisiä. Kun elämää on saanut rakennettua tänne jo useampia vuosia ja töitäkin on mukavasti tiedossa, on hyvä hakea oleskelulupaa. Se on sitten pysyvä, mutta vielä voi hetki vierähtää sen saamiseen, Putkinen valaisee.
Suomessa Putkinen on vieraillut viimeksi reilut pari vuotta sitten. Eniten Suomesta Putkinen kaipaa perhettä, ystäviä, mökkiä sekä saunaa. Nykypäivän tekniikka mahdollistaa hyvän yhteydenpidon läheisiin, mutta suomalaista mökkitunnelmaa ei sen kautta pysty kokemaan.
– Viime kesänä oli tarkoitus tulla Suomeen, mutta koronan myötä visiitti on jäissä. Toivon kovasti, että maailman tilanne helpottaa ja pääsen vierailemaan koti-Suomeen. Suomen kieltä pitäisi selvästi harjoittaa enemmän, se on päässyt ruostumaan. Onneksi viestejä tulee kirjoitettua päivittäin, niin siltä osin suomen kieli on vielä hallussa, naurahtaa Putkinen.
Tulevaisuudessa Putkisella on haaveena perustaa perhe sekä hankkia oma farmi puolison kanssa. Myös paljon eläimiä sekä lisää omia hevosia on haaveena.
– Työkuviot ovat vielä kysymysmerkki, mutta varmasti hevosten kanssa jatkan uraani, summaa Putkinen.
Jonna Keihäsniemi
Yläkuva: Kilpailukokemuksia on kertynyt Emilia Putkiselle jo mittava määrä. Kuva: Darryl Sherer.
Loading ...
