Jo reilun vuoden verran suomalaistenkin elämää ravistellut koronavirusepidemia on synnyttänyt monia sinänsä itse tautiin lääketieteellisesti liittymättömiä yhteiskunnallisia ilmiöitä. Yksi tällainen ilmiö on koronamuutto maaseudulle. Monet uskovat, että maallemuutto lisääntyi poikkeusoloissa, kun ihmiset hakeutuivat koronaturvallisiin, väljiin maaseutukuntiin.

Tilastokeskuksen väestötilastojen valossa näyttää siltä, että viitteitä koronamuutosta maaseudulle on olemassa. Vuonna 2019 – siis ennen koronaa – suhteellisesti eniten muuttovoittoa saaneiden 20 parhaan kunnan joukossa 15 kuntaa oli yli 5.000 asukkaan kuntia. Koronavuonna 2020 vastaava luku oli vain neljä kuntaa. Viime vuonna 20 parhaan muuttokunnan joukossa oli siis 16 pientä, alle 5.000 asukkaan kuntaa. Ainakin muuttotilastojen kärki näytti siis viime vuonna painottuneen selkeästi pienempiin kuntiin.

Positiivinen muutto näkyy myös Luhangassa, jonne muutti viime vuoden aikana 46 henkilöä, mikä on kolmanneksen enemmän kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin. Toivottavasti maallemuutto saa tästä ilmiöstä pysyvän lisäyksen.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.

Tagged with →