Kulttuurin, luonnon ja liikunnan merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja mielenterveydelle on yleisesti tunnistettu.

Joutsa on kunta, jossa voi nauttia teatterista, taidenäyttelyistä, konserteista ja elokuvista. Ja meillä on hyvä kirjasto. Kuinkahan monessa vastaavan kokoisessa kunnassa on näin monipuolinen ja vahva paikallisin voimin tuotettu kulttuuritarjonta? Meillä on kaksi taideresidenssiä Haihatuksessa ja Tuo Tuossa, ne tuovat kansainvälistä taidetta ja taiteilijoita joutsalaisille kylille. Kulttuuri on Joutsan vahvuus ja vetovoimatekijä.

Joutsa on kulttuurin pikkujättiläinen. Joutsassa on varattu vuodelle 2021 kulttuuritoimelle 33.000 euroa. Kulttuuritoimen varoin voimme tukea, kehittää ja edistää kulttuuritoimintaa kunnassa ja siten edistää kuntalaisten hyvinvointia.

Pelkästään kulttuuritoimen varoin ei kuntalaisten mielenterveyttä kohenneta, mutta parhaimmillaan kulttuuritapahtumat voivat avata uutta näkökulmaa omaan elämäntilanteeseen ja ajatuksiin. Musiikin, teatterin ja taiteen avulla voi saada hetken levähdyksen arjen paineista ja yllättyä omista tunteistaan.

Kun rahat ovat vähissä, niillä ostetaan leipää. Pienellä eläkkeellä tai työttömyyskorvauksella elävällä jokainen hankinta on miettimisen paikka. Silloin ei useinkaan ole mahdollista osallistua teatterinautintoon, musiikkielämykseen, hiljentymiseen taidenäyttelyssä tai heittäytyä elokuvan maailmaan. Lapsiperheelle liput yhteenkin kulttuuritapahtumaan saattavat olla liian suuri menoerä, kuitenkin lapsena koettu kulttuuritapahtuma, saattaa avata ovet elinikäiselle kulttuuriharrastukselle jopa ammatille.

Kulttuurityöryhmässä mietimme, miten voisimme tukea useampia kuntalaisia osallistumaan kulttuuritapahtumiin. Tärkeää on myös löytää uusia tapoja tukea paikallisia kulttuuritapahtumia ja kulttuuritoimijoita.

Esitin kultuurityöryhmässä, että kehittäisimme ”kulttuuriseli-toimintamallin”. Ehkä ”kulttuurilahjakortti” olisi vielä parempi nimi.

Käytäntö toimisi siten, että osalla kulttuuritoimen varoista luodaan kulttuurilahjakortteja, joita jaetaan vähävaraisille, lapsiperheille ym. Kortin saanut voi sitten käyttää sen omavalintaisessa paikallisessa kultturitapahtumassa tai paikassa.

Samasta rahasta voidaan hyötyä kahdesti, kulttuuritapahtumaan osallistuja ja paikallinen kulttuuritoimija. Kun rahaa on vähän se täytyy nuukin käyttää!

Joutsalla on mahdollisuus olla edelläkävijä ja luoda uusia käytäntöjä kulttuuritoimijoiden tukemiseksi.

Toivottavasti tämä korona-aika pian väistyy ja voimme saada kultturilahjakortit koekäyttöön ja kehittää ideaa.

Marianne Luukkanen
kuntavaaliehdokas
Vihreät, Joutsa

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →