Joutsan yhtenäiskoulun teknisen työn luokan puusorvissa on ilmennyt vika eikä kone ole enää käyttökelpoinen. Vuodelle 2021 koulun kalustomääräraha on varattu pääasiassa tietoteknisiin hankintoihin sekä dataprojektorien uusimiseen. Näin ollen kalustomääräraha ei riitä sorvin uusimisen kokonaiskustannuksiin.

Sorvin hankintahinnasta on pyydetty arvio teknisen työn tilan laitteet uudisrakentamisessa toimittaneesta yrityksestä. Hankinta kyseisestä yrityksestä on perusteltu ja laskee kustannuksia, sillä nykyisen sorvin lisälaitteet sopivat uuteen laitteeseen ja lisäksi uusi sorvi sopii vanhan kiinnityspaikkoihin lattiassa.

Samalla teknisen työn luokkaan on esitetty hankittavaksi monitoimipöytä. Kahden laitteen kokonaissumma on noin 11.000–12.000 euroa, josta sorvin osuus on noin 2/3 osaa. Puulan seutuopiston rehtori Antti Ruotsalainen on kertonut, että opisto on valmis osallistumaan kustannuksiin, mikäli hyvinvointi- ja sivistyslautakunta puoltaa hankintaan käytettävää rahasummaa. Opisto käyttää sorvia suuresti iltatoiminnassaan.

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päätti myöntää 12.000 euron määrärahan ylityksen hankintaan. Lautakunta valtuutti rehtorit yhdessä sopimaan kustannusten jakamisesta hankintojen tekemiseksi.

Jonna Keihäsniemi