Joutsan kunnan poikkeusolojen johtoryhmän viimeviikkoisen yllättävän, alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaa koskevan rajoituksen purkamispäätöksen taustalla on kuntalaisilta saatu palaute. Kunnanjohtaja Harri Nissisen mukaan johtoryhmä muutti kantaansa lasten ja nuorten harrastetoiminnan rajoittamisesta sen jälkeen, kun asiasta saatiin runsaasti palautetta.

– Arvioimme maakunnan leviämistilanteen ja päädyimme vapauttamaan harrastustoimintaa. Tarvittaessa suljemme harrastuspaikat nopeasti uudelleen, jos pandemiatilanne niin vaatii, kertoo Nissinen.

Koronaviruspandemiasta johtuneet alle 18-vuotiaiden harrastetoiminnan rajoitukset tulivat Joutsassa voimaan helmikuun alussa ja niiden oli määrä kestää 15.2. saakka. Johtoryhmä pohti rajoitusten jatkoa 12.2. ja päätyi tuolloin pitämään rajoitukset ennallaan 1.3. saakka. Päätös poiki runsaasti kritiikkiä.

Vielä 15.2. johtoryhmä oli rajoitusten säilyttämisen kannalla, mutta seuraavana päivänä se siis yllättäen pyörsi aiemman päätöksensä ja päätti sallia alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan seuraavasta päivästä alkaen. Toiminnassa on kuitenkin huomioitava voimassa olevat aluehallintoviraston määräykset ja lisäksi koronaviruksen leviämisalueille suuntautuvia peli- ja kilpailumatkoja suositellaan välttämään.

Tarja Kuikka

Lisää aiheesta:

JS 16.2.2021: Joutsan kunta pyörsi päätöksensä lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittamisesta

Tagged with →