Joutsan suurin hukkumisonnettomuus tapahtui syksyllä 1937, kun viisi ihmistä menehtyi veneen upottua myrskyssä Jääsjärven Suursyvänselällä, Niemistenkylän edustalla. Neljä uhreista ja heidän veneensä jäivät kadoksiin. Alue kuului silloin Hartolaan ja on vasta myöhemmin liitetty Joutsaan, mutta Jaatisen perheen kohtalo järkytti laajalti halki silloisen Suomen.

Nykyaikainen tekniikka kaikuluotaimineen mahdollistaa, että heidän jäänteensä on yhä mahdollista löytää Jääsjärven syvyyksistä. Tämä on kertomus siitä, mitä kerran tapahtui, ja miten arvoitusta on yritetty selvittää vapaaehtoisten voimin kuluneen reilun vuoden aikana.

Prologi. Syyskuun 8. päivä, 1937, myrsky saapuu

Satunnainen tapahtuma. Sitä kutsutaan hyväksi onneksi, tai huonoksi onneksi, mutta yhtä kaikki, kun hetki on väärä, niin seuraukset ovat kohtalokkaita. Tässä kertomuksessa tuo sattuma johti viiden ihmisen hukkumiseen.

Tällä kertaa tuo satunnainen tapahtuma oli myrsky. Itse asiassa kyse oli harvinaisen kovasta myrskystä, joka kehittyi jossain kaukana lännessä Atlantin tuulikattiloissa, puhalsi yli Ruotsin erittäin pahaa jälkeä tehden ja saapui sitten Suomen länsirannikolle keskiviikkona 8. päivä syyskuuta.

Iltasanomat raportoi tuoreeltaan: ”…maahamme saapunut verraten ankara syysmyrsky on raivonnut tällä kertaa varsin laajalla alueella, ulottuen Itämereltä Saksan rannikolle ja lännessä Atlantin valtamerelle asti. Pahin myrskykeskus siirtyi jo eilen Itä-Suomeen, jossa tuulen voimakkuus oli 8–9 Beuafordia.”

Kymmenet sanomalehdet kertoivat samaan tapaan laajoista tuhoista aina länsirannikolta Laatokalle ja muualle itärajalle asti. Satakunnan suunnassa otsikoitiin, että suuret puut katkesivat kuin oljenkorret myrskyn käsissä. Puhelinyhteydet pääkaupunkiseutuun katkesivat täysin. Koko maassa tuuli kaatoi laajoilta alueilta metsää, tiet menivät tukkoon ja sähkö- ja puhelinlangat poikki.

Terijoella myrsky heitti kalastajien veneitä pitkälle rantametsikköön särkien ne. Monessa rannikkopitäjässä veneitä ja proomuja upposi, laivoja joutui merihätään, Lounais-Suomessa oli puhuri riipinyt talviomenat puista, heittänyt pelti- ja pärekattoja maahan ja sorti maan tasalle rakenteilla olevan talon Tikkurilassa.

Tuolloin oli käytössä boforiasteikko (Beaufort) kuvaamaan tuulen nopeutta. Kun kuvaukset panee yhteen rannikolla ja sisämaassa mitattujen puuskien kanssa, niin puhutaan 8–14 boforin tuulista.

Eli 17–41 metriä sekunnissa puhaltaneista tuulista.

Niemistenkylä, Joutsa, Korpelan talon ranta, 1937, noin kello 17.00

Isäntä Juuso Jaatinen seisoo kotirannassaan, valmiina pistämään veneen vesille. Läsnä on myös työväestä yksi nuori piikatyttö sekä kaksi Jaatisen kouluikäistä tytärtä. Talon karjaa on laitumella Hirtesalonsaaressa Suursyvänselän vastarannan suunnassa. Lehmät täytyy lypsää, ja väki tekee lähtöä arkiaskareisiinsa.

Emme tarkkaan tiedä, mitä tuolloin tapahtui, mutta voimme vahvasti olettaa, että lähestyvä myrsky antoi jotain merkkejä itsestään. Sen tiedämme, että myrsky tuli etelän suunnasta. Nykyään kartoissa lukee Niemistenselkä ja Harjunselkä, mutta yhtä kaikki, tuuli on saattanut pyyhkiä navakastikin kahden saaren, Vehkasalon ja Hirtesalon ja toisaalta Niemistenkylän väliin jäävää vesistöä myöten.

Isäntä Jaatisen mietteitä on mahdotonta tietää. Kokeneena vesilläkulkijana hän on saattanut arvioinut, että sää ei siinä hetkessä ollut liian huono Hirtesaloon lähtemiselle. Pakko ja rutiini saada saaressa olevat lehmät lypsetyksi oli epäilemättä merkittävässä asemassa päätökseen lähteä ylittämään vesialuetta. Olihan aikaisemminkin tehty vastaava reissu säässä kun säässä, miksipä se ei nytkin onnistuisi?

Aikalaiskirjoittajat ovat kuvailleet käytössä ollutta moottorivenettä pienehköksi, ja tähän veneeseen lastautuu neljä henkeä, eli Jaatinen itse, hänen kaksi tytärtään ja teini-ikäinen piika.

Paikalle tuli myös tuolloin seitsemänvuotias Heikki Jaatinen, mutta häntä ei huolita mukaan. Ehkä hänen isäänsä mietitytti sittenkin sään kehittyminen ja pienin jätettiin maihin varotoimenpiteenä. Toisaalta tiedossa oli, että saaressa oli kyntämässä renki, ja hänelle piti varata paikka veneessä paluumatkaa varten.

Kerrotun mukaan Heikki Jaatinen mietti elämänsä loppuun asti, miksi juuri hän pelastui ja miksi juuri hänet jätettiin maihin. Pienestä pojasta kasvoi aikuinen mies ja joutsalaiset tunsivat hänet myöhemmin suurena kulttuuripersoonana ja muun muassa ensimmäisen Joutomiehen hahmona.

Tätä reportaasia varten on tutkittu kymmeniä sanomalehtiartikkeleita Kansalliskirjaston digitaalisista arkistoista. Mitä seuraavaksi tapahtui, oli onnettomuusuutinen lähemmäs 30 sanomalehden palstoilla syyskuussa 1937. Annetaan puheenvuoro tuntemattomaksi jääneille aikalaisjournalisteille.

Mikkelin Sanomat otsikoi järkyttävästä onnettomuudesta 11.9: ”Viisi ihmistä hukkunut, isäntä kahden tyttärensä ja palvelijainsa kanssa ahtolan (veden valtakunta) saaliiksi. Pienehkö moottorivene ei kestänyt hirmumyrskyä.”

”Sanottuna iltana klo 17 oli talollinen Juuso Jaatinen lähtenyt pienehköllä perämoottoriveneellä noin 3 km:n päässä Jääsjärvessä olevaan Hirtesalo-saareen. Mainittuun saareen oli maanantaina viety talon karja laitumelle, joten kotoa käsin käytiin siellä karjaa lypsämässä. Jaatisen mukana moottoriveneessä oli hänen tyttärensä 12-vuotias Sirkka ja 9-vuotias Raili sekä talon palvelija, 16-vuotias Anni Nieminen. Paluumatkalle lähdettiin jo klo 18 seuduissa ja oli tuolloin liittynyt mukaan saaressa kyntämässä ollut talon työmies 23-vuotias Onni Salminen.

Heidän lähdettyään saaresta kuultiin läheiseen naapuriin moottorin käyntiä noin 5–6 minuutin ajan, jonka jälkeen se oli lakannut. Kun saaressa kävijöitä ei vielä klo 19 ajoissakaan kuulunut kotiin, alettiin Korpelan talossa epäillä pahinta. Asiasta ilmoitettiin naapureille ja viranomaisille, jotka lähtivät kiireesti toimittamaan kadonneiden etsiskelyjä, jota on edelleenkin jatkettu, ollen mukana 10–15 venettä. Tähän mennessä on löydetty ainoastaan eväskontti, venheen toinen airo ym. pienempiä esineitä, jotka todistavat järkyttävän onnettomuuden tapahtuneen. Veneestä, samoin kuin hukkuneistakaan, ei ole tavattu jälkeäkään.

Järvi, jossa onnettomuus tapahtui, on n.k. Isoselkä Jääsjärvessä ja hyvin syvä, joten ruumiiden löytäminen saattaa tuottaa hankaluuksia. Tapahtumalla ei ole yhtään silminnäkijää. Etsiskelyjä jatketaan edelleen.

Talolliselta Juuso Jaatiselta, 33 vuotta, jäi vaimo ja kaksi pientä poikaa.”

Jääsjärvi, Niemistenselkä, nykyhetki

Pieni vene ajaa järvenselkää edestakaisin. Toistuvasti ja palaten paikalle useana päivänä myöhäisen loppusyksyn ja alkutalven päivinä 2019. Muovista tehty vene on niin pieni, että se mahtuu helposti pakettiauton tavaratilaan, ja onkin tiimin jäsenten keskuudessa saanut nimen ”Kipponen”.

Hieman kylpyammetta isompi vesikulkuneuvo ottaa kyytiinsä kuitenkin huipputekniikkaa eli viistokaikuluotaimen, akuston sähkömoottoria varten ja intohimoisen kaikuluotaajan käyttämään kokonaisuutta. Palaamme nykyaikaan myöhemmin tarinassamme, mutta nykyisin Hämeenlinnassa asuva, mutta Pertunmaalta lähtöisin oleva ja Joutsassa lukionsa käynyt Kari Ylönen on ottanut tehtäväkseen löytää noiden hukkuneiden maalliset jäännökset ja vähintään uponneen veneen.

Kuusi päivää myöhemmin, syyskuussa 1937, hukkuneet edelleen kadoksissa

Sanomalehti Länsi-Savo seurasi tilannetta hukkuneiden etsinnässä artikkelissaan 14.9.:

”Hartolassa hukkuneita ei ole löydetty, vaikka parikymmentä venekuntaa on toimittanut naaraamista. Etsiskelyjä ja naaraamista on poliisiviranomaisten johdolla toimitettu joka päivä.”

Esimerkiksi hukkumisia seuranneena sunnuntaina naaraamista suoritti 20 venekuntaa noin 50–60 hengen voimalla koko päivän. Kova tuuli vaikeutti edelleen etsintöjä, joita kuitenkin aiottiin jatkaa.

Näihin aikoihin asti säilynyt muistitieto kertoi, että kyläläiset eivät luovuttaneet pitkään aikaan, vaan naarasivat sitkeästi vesialuetta. Käytettävissä olevien lehtitietojen nojalla näyttäisi tosiaan siltä, että vähintään hukkumisia seuranneen torstain ja tiistain välillä naaraamista on suoritettu. Kyse oli siis köyteen kiinnitetyistä koukkupäisistä haroista tai muuten terävistä viritelmistä, joita vedettiin soutuveneiden perästä järven pohjassa ja joihin hukkuneiden toivottiin takertuvan vaatteistaan.

Loppujen lopuksi hukkuneet jäivät syvyyksiin kadoksiin. Jääsjärven rannat on tutkittu Hartolan silloisen nimismiehen mukaan laajalta ajalta. Kadonneista ei löytynyt muuta merkkiä kuin seurueelle kuulunut tuohinen eväskontti, maitoastian kantamista varten ollut korento sekä airo.

Hartolan Jääsjärven uhrit alkavat nousta pinnalle, heinäkuu 1938

Alun loppu koettiin seuraavana vuonna, heinäkuussa 1938. Lahti-niminen lehti kertoo asiasta seikkaperäisimmin:

”Heti kohta tehtiin kaikki mitä voitiin, mutta järvi ei vain luovuttanut uhrejaan, jotka jäivät nähtävästi kiinni järven pohjaliejuun, mistä niiden irtautuminen lienee hyvinkin vaikeata, vaikka nyt ilmojen lämmittyä toivotaan kaikki hukkuneet saatavan ylös.

Viime maanantai-iltana oli muutamia kesävieraita soutelemassa järvellä, kun he huomasivat jonkun oudon möhkäleen uiskentelevan veden pinnalla tietämättä yhtään, mikä tuo möhkäle olisi ollut. Huomiostaan he ilmoittivat poliisiviranomaisille, joiden toimesta ryhdyttiin asiasta ottamaan selkoa, jolloin havaittiin miehen ruumis pinnalla ja tunnettiin se hukkuneeksi maanviljelijä Jaatiseksi.

Ruumis, joka oli kokonaan saven ja liejun peitossa, nostettiin rannalle ja saatettiin ruumishuoneelle. Muita hukkuneita ei ole vielä pinnalle kohonnut.”

Eikä kohonnut myöhemminkään. Järvi piti uhrinsa, ja vain isäntä Jaatinen pääsi haudan lepoon muiden hukkuneiden ollessa edelleenkin syvyyksien sylissä.

Tuolloin tapauksesta uutisoi enää vain pari lehteä, kun itse onnettomuus oli kymmenien sanomalehtien iso uutinen. Vapaus-lehti lisäsi edellä mainittuun vielä sen yksityiskohdan, että Juuso Jaatisen vesiruumis nousi pinnalle keskellä selkää ja se huomattiin kalamiesten toimesta.

Janne Airaksinen

Vielä ei ole löytynyt mitään, mutta etsintöjä tullaan jatkamaan – uusia keinoja ja laitteita käyttöön

Moderni tekniikka ikään kuin avaa selvittämättömiä tapauksia uudelleen. Kari Ylönen on harrastuspohjalta saanut luotua vesistöjen pohjan tutkimisesta pientä yritystoimintaa itselleen. Erilaisista tutkintatöistä hän on saanut kokemusta toimittuaan Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) sivutoimisena tutkija yli 15 vuotta. Kaikuluotaustöiden joukossa on muun muassa ollut Helsingin kaupungin tilaamat 25 uimarannan pohjakartoitukset

Kyseisellä vesialueella Jääsjärvellä hän on käynyt yhdeksän kertaa. Vielä ei ole tärpännyt, mutta runsas materiaali auttaa rajaamaan tutkimuksia jatkossa merkittävästi. On siis oleellista tietää, mistä ei kannata etsiä, jotta voi keskittyä todennäköisimpiin kohtiin. Nyt näyttää siltä, että jäänteiden etsiminen on keskitettävä syvänteisiin.

Syksyllä 2019 Ylönen kävi viistokaikuluotaamassa Rutalahdessa kylän edustan vesialuetta yhden neliökilometrin alalta kahden päivän aikana. Tuloksena oli kiinnostava kartta löydöistä, ja myös paikallislehti kirjoitti asiasta.

Kokemus on osoittanut, että kunnon haastattelu sisältää myös juttelua aihepiiriä sivuavista asioista. Tätä kautta avautuu usein lisää jutunaiheita, ja niin kävi nytkin. Kun Ylönen kuuli allekirjoittaneelta Jääsjärven ikävästä arvoituksesta, niin hän innostui välittömästi. Tuloksena oli useita luotausmatkoja loppuvuodesta 2019 ja heti keväällä 2020. Rajoittavina tekijöinä olivat ainoastaan jääpeite ja tuulen voimakkuus.

Tiimiin tuli heti muitakin jäseniä. Kirjoittaja sekä Mikko Pylvänäinen toimivat taustatiedon hankkijana, Ylönen kaikuluotasi vesistöjä ja Pekka Alanko pohti tapausta sukeltajan näkökulmasta. Pylvänäinen myös dokumentoi etsintöjä videokameralla.

Ylösen käyttämä pieni muovipaatti vaikuttaa hyvin heppoiselta vesille, mutta ulkonäkö pettää tässä tapauksessa. Vene on yllättävän merikelpoinen tuulellakin, ja siihen mahtuu kaksi aikuista miestä kyytiin tutkimusvarusteiden lisäksi.

Viistokaikuluotain on laite, joka lähettää akustisen signaalin ympäröivään veteen. Kaiun perusteella laite luo näyttöruudulle valokuvamaisen otoksen pohjan maisemista. Tämä on kovin yksinkertaistettu kuvaus prosessista, mutta sen lopputuloksena järven- tai merenpohjasta saa tarkkaa kuvaa.

Viistokaikuluotain skannaa nimensä mukaisesti viistossa kulmassa veneen sivuille yhteensä 60 metrin leveydeltä. Ylösen käyttämällä laitteella maksimisyvyys on 20 metriä. Laitteella saa videokuvaa, valokuvia ja sijaintitiedon kohteesta. Kuva on kyllin tarkka siihen, että katsoja tunnistaa helposti esimerkiksi tukit, johdot, veneet, polkupyörät ja vastaavat.

Jääsjärven tapauksessa on enemmän kuin todennäköistä, että laitteella on mahdollista löytää Jaatisen vene, moottori ja lastina olleita maitotonkkia. Puhutaan myös, että lastissa olisi ollut piikkilankakeriä. Kaikki nämä antavat vahvan kaiun. Järven pohjaan ei noilla vesillä myöskään kerrostu paljoakaan sedimenttejä, joten periaatteessa kuvissa voisi erottua hukkuneiden jäänteitä. Todennäköisesti kyse olisi kasasta luita, jossa olisi mukana vähähappisista olosuhteista johtuen ehkä vaatteiden ja jalkineiden jäänteitä. Syvyyksissä on alhainen lämpötila läpi vuoden, ja orgaanisen aineen lahoaminen on siksi hidasta.

Ylönen on kahden vuoden aikana erottanut viistokuvistaan toistasataa venettä. Se viittaa siihen, että myös Jaatisen vene on mahdollista löytää. Ylönen nimittäin löytää soutuveneen tyyppisiä kohteita melkeinpä joka järvestä mitä tutkii.

– Kun vene uppoaa, niin kuvien perusteella suurin osa niistä on laskeutunut pohjalle oikein päin, siis veneen pohja vasten järven pohjaa.

Miksi mitään ei ole kuitenkaan löytynyt? Loogisin syy on, että jäänteet sijaitsevat syvyysalueille, joihin Ylösen viistokaikuluotain ei ulotu. Syvin kohta tutkitulla alueella on todennäköisen veneen ajolinjan eteläpuolella, siinä vettä on 29 metriä. Uuteen yritykseen keväällä hän on saamassa lisää pari uutta etsintäkeinoa, muun muassa lainatun monikeilaimen, jonka kapasiteetti ulottuu hyvin nyt kyseessä oleviin syvänteisiin.

Kari Ylönen on suunnistusharrastaja, ja maastokartat ovat hänelle siten luonnollisesti tuttuja. Nyt hän on suunnannut mielenkiintonsa vedenalaisen maailman paljastamiseen.

– Minä innostuin tuottamaan kuvaa ja tietoa vesialueiden pohjamuodoista, ja ajatuksena on jakaa tieto kaikkien käyttöön. Se on minulle osa harrastuksen iloa, ja sittemmin myös pientä yritystoimintaa on muodostunut siihen ympärille.

– Jääsjärven tapauksesta kiinnostuin, kun tiesin kaluston ja itseni suorituskyvyn ja olin varma, että merkkejä kadonneista on mahdollista löytää. Uusien keinojen avulla etsinnät suunnataan nyt pienemmälle alalle ja syvempiin vesiin. Onnistumisesta saa iloa, mikä palkitsee tekijänsä, taustoittaa Ylönen motiivejaan.

Janne Airaksinen

Kuvat: Mikko Pylvänäinen.

Kartta: Kari Ylönen

Yläkuva: Kartta näyttää mahdollisen Juuso Jaatisen kuljettaman veneen reitin ja Ylösen tekemän kaikuluotainetsintöjen rajan. Syvänteitä lukuun ottamatta, käytännössä kaikki kartassa näkyvä on viistokaikuluodattu.

Kari Ylönen on kuvassa lähdössä neljännelle etsintämatkalleen Jääsjärvelle myöhään viime syksynä.
Jostain näiltä main viisi ihmistä lähti viimeiselle venematkalleen Hirtesalosta vuonna 1937. Tuolloin myrsky on tuivertanut lujaa kuvan oikean reunan suunnasta ja keskellä avautuva vesialue Niemistenselkä on ollut täynnä vaahtopäitä.

Kari Ylösen muovista tehty vene on pieni, mutta siihen mahtuu kaikki tarvittavat tekniikka ja tarvittaessa vaikka kaksikin henkilöä miehistöksi.