Lauantaina Joutsan seutukunnalla ajettu Kaasujalka-ralli saatiin vietyä läpi ilman suurempia ongelmia. Järjestäjänä toimineen Yellow Racing Teamin puolesta rallien turvallisuusvastaavana toiminut Marko Pekkarinen kertoi maanantaina takin olleen tyhjä, mutta erittäin hyvästä syystä.

– Kilpailu sujui mainiosti ja saatu palaute on ollut positiivista. Koronarajoitukset toivat oman osansa suunnitteluun ja toteutukseen, mutta kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Erittäin kiitettävästi näytti myös yleisölle annettu ohjeistus menneen perille, joten siitä kuuluu iso kiitos kaikille asianosaisille. Myös paikalla käyneiden poliisien näkökulmasta kaikki oli kunnossa pitkin päivää, kiitteli Pekkarinen.

Viiden erikoiskokeen mittaiselle reitille lähti yhteensä 220 autokuntaa ja niistä maaliin pääsi 158. Sattuneissa ulosajoissa yleisön ja sitä myötä nostoavun puuttuminen aiheutti hieman ongelmia. Tänä vuonna ralli päästiin ajamaan erittäin talvisissa olosuhteissa, joten penkkaa riitti joka pätkällä.

– Kuljettajat lapioivat lunta omatoimisesti autojen ympäriltä pois ja porukalla kaikki autot kuitenkin saatiin melko sujuvasti takaisin tielle, totesi Pekkarinen.

Seudun omia kuskeja starttasi mukaan tällä kertaa kahdeksan, joista kuitenkin erinäisistä syistä peräti viisi joutui keskeyttämään kilpailunsa. Harrasterallisarjan virallisissa luokissa ajaneista paikallisista nopein ja samalla ainut maaliin päässyt oli leivonmäkeläiskaksikko Markku Hahtokari ja Otto Järvinen, jotka sijoittuivat yleiskilpailun sijalle 62 ja oman luokkansa kolmanneksi. Lisäluokissa maaliin selvisivät joutsalainen Jukka Tanttu kartturinaan kangasniemeläinen Juha Kuparinen ajaen oman luokkansa voittoon sekä Rauno Jaakkola kartturinaan Jani Jaakkola ollen oman luokkansa neljäs.

Seutukunnan kuskien tuloksia:

Luokka 10: Seniorit 2WD alle 2250cc: 3) Markku Hahtokari/ Otto Järvinen. Ford Escord RS2000, 45:11,1, harrasterallisarjan yleiskilpailun sija 62.

Luokka 28: V1600 ja 1400cc Trophyt: 1) Jukka Tanttu/Juha Kuparinen, Skoda Fabia, 46:27,2, lisäluokkien yleiskilpailun sija 18.

Luokka 29: 2WD alle 2050cc: 4) Rauno Jaakkola/ Jani Jaakkola, Opel Kadett GSI, 50:45,3, lisäluokkien yleiskilpailun sija 33.

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Otto Järvinen (vas.) ja Markku Hahtokari pitivät seutukunnan osallistujista kovinta vauhtia.

Teemu Heino (vas.) ja Matti Heino osallistuivat Ford-erikoisluokkaan, mutta joutuivat jättämään kisan kesken teknisistä syistä.
Luhankalainen Antti Aro kaasutteli EK1:llä.
Juha Tuukkanen (oik.) ajoi kartturinaan tyttärensä Krista Tuukkanen.
Rauno Jaakkola (oik.) ja kartturi Jani Jaakkola Rieskalan erikoiskokeella.