Lähestyviä kuntavaaleja voisi verrata joukkueurheiluun. Vaalipäivänä äänestäjät valitsevat Joutsan edustusjoukkueen ”seurajoukkueiden” eli puolueiden asettamista pelaajista. Vaalien jälkeen valtuustoryhmien vastuullinen tehtävä on muodostaa toimivat kentälliset kunnan eri hallintokuntiin. Tuolloin vaaditaan yhteistyötaitoja, toimivaa kemiaa, jotta alkavan vaalikauden aikana kentällisten yhteispeli sujuu edustusjoukkueen menestyksen varmistamiseksi. Vaaditaan valmiutta antaa tarvittaessa namusyöttö ketjukaverin lapaan, vaikka hän olisi tullut toisesta seurasta. Tietenkin oman joukkueen, Joutsan edustuksen, toisten pelaajien koukkimisiin ja taklauksiin pitää olla nollatoleranssi.

Pienen kunnan pärjäämistä kuntien välisessä kilvassa auttaa, kun osaamme arvioida oikein käytössämme olevat resurssit. Taloudelliset voimavarat ovat rajalliset, niitä pitää käyttää fiksusti, jotta voimme huolehtia laadukkaista lakisääteisistä palveluista sekä kunnan elinvoimasta ja kuntalaisten hyvinvoinnista. Pienen kunnan etuihin kuuluu perinteisesti vahva yhteisöllisyys. Kunnan elävä vuorovaikutus paikallisen järjestö- ja yrityskentän kanssa voi paikata paljon niukkojen taloudellisten resurssien vajetta.

Tärkein menestykseen tarvittava voimavara on inhimillinen pääoma, kunnan osaava henkilöstö. He toimivat asiakasrajapinnassa tuottamalla hallinnon määrittelemät palvelut. Henkilöstöllä on oikeus odottaa hyvää johtamista, toimivaa organisaation sisäistä viestintää ja työnsä yleistä arvostusta. Sekä työrauhaa. Toivottavasti myös asiakaspalaute on pääosin rakentavaa.

Osa inhimillistä pääomaa on myös luottamushenkilöorganisaatio. Luottamushenkilöiden tulee ymmärtää roolinsa oikein. Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Hyvä asioihin perehtyminen sekä rakentava vuorovaikutus viranhaltijoiden kanssa ja toimielimien sisällä ovat tärkeässä roolissa menestyjäjoukkueen pelikirjassa.

Ehdokasasettelu kuntavaaleihin päättyy kuukauden kuluttua. Hetken asiaa harkittuani päätin – pienen tauon jälkeen – lähteä jälleen ehdolle. Jos Sinusta, arvoisa lukija, yhtään tuntuu siltä, että olisit hyvä joukkuepelaaja ja sinulla olisi annettavaa yhteisen kuntayhteisön hyväksi – kannustan lähtemään mukaan! Kunnan luottamustoimet ovat ihmisen kokoisia tehtäviä. Omat kokemukseni niistä neljältä eri vuosikymmeneltä ovat aivan valtaosin myönteisiä. Ehdokaslistoilla on vielä tilaa!

Pekka Lankia
kuntavaaliehdokas
Keskusta, Joutsa

Tagged with →