Joutsan kunnan asumispalvelujen ja hoitotyön esimiehen virkaan on valittu hallintotieteiden kandidaatti Sirpa Koskenlaine Pelkosenniemeltä.

Asumispalvelujen ja hoitotyön esimiehen virka on ollut täyttämättä viime kesästä lähtien viran edellisen haltijan siirryttyä toisen työnantajan palvelukseen. Virka laitettiin loppusyksystä hakuun ja hakuaikaa jatkettiin vuodenvaihteen yli.

Hakijoita virkaan oli yhdeksän, joista kuutta haastateltiin. Haastateltavat olivat Niina Ahola-Tolk, sairaanhoitaja (YAMK), Johanna Romppanen, terveystieteiden maisteri, Veera Tuomi, fysioterapeutti (YAMK), Heidi-Maarit Johansson, terveystieteiden maisteri, Sirpa Koskenlaine, hallintotieteiden kandidaatti ja Kati-Marita Rissanen, sairaanhoitaja (YAMK). Heistä testaukseen lähetettiin Ahola-Tolk, Johansson, Koskenlaine ja Rissanen.

Heistä virkaan valittiin siis Sirpa Koskenlaine ja varalle Kati-Marita Rissanen. Perusteena valinnalle oli Koskenlaineen koulutus, vahva ote isojen kokonaisuuksien johtamiseen, laaja-alainen sosiaali- ja terveydenhuollon tuntemus ja kunnallishallinnon kokemus sekä haastattelussa esille tullut kokonaiskuva. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Luhankalaislähtöinen Koskenlaine aloittaa Joutsan uutena asumispalvelujen ja hoitotyön esimiehenä kunnan perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäisen mukaan maaliskuussa, joko 1. päivä tai 15. päivä maaliskuuta. Aloitusajankohta tarkentuu Kääriäisen mukaan lähipäivinä.

Tarja Kuikka