Luhangan kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunta ei jatka oman perusturvajohtajan hakua. Sen sijaan kunta pyrkii neuvottelemaan kuntayhteistyöstä eli käytännössä tarkoituksena on ostaa perusturvan viranomaistehtävien hoitoa naapurikunnilta.

Neuvottelut palvelujen ostosta pyritään saamaan päätökseen helmikuun aikana. Perusturvajohtajan viran jatko ratkaistaan myöhemmin.

Ainakin Joutsan kunta on kunnanjohtajansa Harri Nissisen mukaan valmis myymään palveluja Luhangalle siinä laajuudessa kuin Luhanka katsoo tarpeelliseksi.

Luhangan perusturvajohtajan virkaa haki viisi henkilöä, joista kolme kelpoisuusvaatimukset täyttävää kutsuttiin soveltuvuusarviointiin ja haastatteluun. Rekrytoinnin aikana kaikki kolme ilmoittivat jäävänsä pois valintaprosessista. Viran aiempi haltija jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa.

Kunnassa oli alunperin vaihtoehtona oman viranhaltijan palkkaamisen sijaan tehdä Jyväskylän kaupungin kanssa sopimus virkatehtävien hoitamisesta ostopalveluna. Kunnanvaltuusto kuitenkin päätti hylätä Jyväskylä-sopimuksen ja laittaa viran auki.

Markku Parkkonen

Tagged with →