Joutsan kotiseutuyhdistyksen haltuun on luovutettu harvinainen kone. Kyse on Joutsa-metsäjuontovintturista 1960-luvun alusta. Kun konevoima otti ensimmäisiä askeliaan matkalla, jonka aikana mies, hevonen ja pokasaha korvattiin nykyaikaisella metsäkoneella, mukana oli tiiviisti myös paikallinen Österbergin konepaja. Konepaja oli tunnetumpi mekaanisesta Joutsa-puutavarakuormaimestaan, mutta metsäjuontovintturi todistaa, että tuotekehittelyssä oltiin ajan hermolla. Nimittäin muutkin firmat kuin Österbergin konepaja kehittelivät samantyyppisiä laitteita 1950- ja 1960-lukujen taitteessa.

Kyse on harvinaisesta kaksirumpuvinssistä, joka on varustettu moottorilla ja sijoitettu teräksiseen ahkioon. Laitteen tarkoitus on ollut hinata puunrungot metsätyömailta kulku-urien viereen kuormattavaksi joko moottorikulkuneuvoon tai hevospeliin.

Kyseinen yksilö on tiettävästi Hartolan kunnan Joutsan kunnalle lahjoittama noin 15 vuotta sitten. Se oli kunnalla varastoituna näin pitkään, ja oli hilkulla joutua romunkeräykseen, mutta pelastettiin kuitenkin kotiseutuyhdistyksen kokoelmiin. Yhdistyksellä on tarkoitus kunnostaa heille lahjoitettu metsäjuontovintturi.

Työryhmä ottaa joukkoonsa mielellään lisävahvistuksia, sillä tarkoitus on maalata laite uudelleen ja tarkistaa myös ranskalaisen Bernard-nelitahtimoottorin toimivuus purkamalla se osiin. Sivumennen sanoen, Bernard on vanha moottorivalmistaja 1920-luvulta, joka myöhemmin sulautui Renaultiin.

Arto Hölttä, Joutsan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja, kertoo kunnostuksen tarkoituksen olevan saada metsäjuontovintturin esille saaminen edustavassa kunnossa. Alkuperäisen sävyistä maaliakin on edelleen saatavilla nimellä ”koneharmaa”.

– Tämä on jostain hevos- ja traktoriajan välistä, tarkoitettu puurunkojen vetämiseen vaikeista maastoista teiden varsille. Kyse on arvokkaasta Joutsaan liittyvästä teollisuushistoriasta, joka on hyvä tallentaa, toteaa Hölttä.

Konepajan perustajan Alho Österbergin pojan, Pekka Österbergin mukaan metsäjuontovinttureita ei ole tehty kovinkaan montaa, korkeintaan muutamia kymmeniä. Mitään muistitietoa laitteen työkäytöstä ei toistaiseksi ole pystytty tavoittamaan.

Yhteydenotto Punkaharjulla sijaitsevaan Suomen Metsämuseo Lustoon antoi paljon lisätietoa metsäjuontovintturista. Amanuenssi Marko Rikala etsi Joutsan pyynnöstä tätä laitetta koskevaa materiaalia museon arkistoista ja antoi muutenkin asiantuntevaa tietoa. Pekka Österberg on niin ikään löytänyt toimintansa vuonna 1991 lopettaneen firman arkistoista esitteitä, ja yhdessä nämä aineistot avaavat uuden kuvan joutsalaisista juontovinttureista.

Rikala vahvistaa arvelut siitä, että sinänsä asialliset juontovintturit tulivat markkinoille liian kapeassa aikaikkunassa.

– Juontovintturien käyttö jäi muun kehityksen jalkoihin, kun maatilametsätaloudessakin niiden kilpailijoiksi tuli jo 1960-luvulla nopeasti maataloustraktoreiden lisävarusteiksi soveltuvia puomilla varustettuja vinttureita. Juontovinttureita oli ollut käytössä vähäisessä määrin jo 1950-luvulla, mutta seuraavalla vuosikymmenellä ne vasta yleistyivät, mutta niin yleistyivät niiden kilpailijatkin, toteaa Rikala.

Laajemmassa katsannossa asiaan vaikutti Rikalan mukaan varmaankin myös puukauppojen luonteen muuttuminen. Vielä 1960-luvun alussa isännät hakkasivat omasta metsästään hankintahakkuulla ainakin 2/3 puumarkkinoille yksityismetsistä tulleesta puusta. Puunkorjuun rationalisointipyrkimykset ja siihen liittyvä koneellistaminen käänsivät puumarkkinoiden ja teollisuuden puunhankinnan kelkan siten, että painopiste kääntyi pystykauppojen ja yhtiöiden urakoitsijoiden tekemien korjuiden suuntaan.

– Tämä varmasti pienensi osaltaan ”isännänlinjan” vinttureiden kysyntää, sillä niiden käyttöalue oli lähinnä maatilametsissä. Yhtiöiden koneellistuva puunkorjuu ja metsätyön rationalisointi toi myös jo 1960-luvun puolivälissä markkinoille aiemmin käytettyjen ratkaisujen tilalle kuormaakantaviakin metsätraktoreita, muun muassa Valmet Terra 865 AK vuonna 1965.

Vuoteen 1980 mennessä hankintahakkuiden osuus, joissa isäntä siis hakkasi ja kuljetti puutavaran itse tienvarteen, oli laskenut viidennekseen kaikista yksityismetsien puukaupoista. Valtion maatalousteknologian tutkimuslaitoksen Vakolan tutkijana työskennelleen Kauko Turtiaisen mukaan juontovinttureita myytiin 1980-luvulla vielä noin 1300–1700 kpl vuodessa.

Janne Airaksinen

Suomen Metsämuseolta löytyi paljon lisätietoa ja metsäjuontovintturi on esillä jopa perusnäyttelyssä

Metsämuseossa on jopa esillä Joutsa-metsäjuontovintturi mallia Österbergin konepaja. Museon ja Pekka Österbergin materiaalit paljastavat, että laitteita on ollut ainakin neljää mallia. Mallit A ja B on tehty kaksitahtimoottorilla yhdellä rumpuvinssillä, ja sitten on olemassa nelitahtimoottorilla varustettu kaksirumpuvinssi ja löytyypä valokuva vuodelta 1963 kolmirumpuisestakin mallista. Kotiseutuyhdistyksen laite on kaksirumpuista mallia.

Metsämuseon amanuessi Marko Rikala painottaa sitä tietoa, että yrityksen tuote on ollut helsinkiläisen Metsä- ja Uittoväline Oy:n mainosesitteissä. Kävi myös ilmi, että Työtehoseura on tehnyt yksirumpuisesta vintturista työntutkimuksen.

– Ihan marginaalinen tuote se ei varmastikaan ollut, kun oli alallaan melko isonkin jälleenmyyjän (siis Metsä- ja Uittovälineen) valikoimiin päässyt ja Työtehoseurakin vaivautui vuonna 1964 tekemään työntutkimuksen sen käytöstä kuitupuurunkojen juonnossa.

Museon arkistossa ei ole kyseisen Metsä- ja Uittoväline Oy:n myyntitilastoja, joten valitettavasti ei tiedetä, paljonko Joutsa-vinttureita meni loppujen lopuksi kaupaksi.

Se on kuitenkin varmaa, että Österbergin konepaja ei yksin ollut 1950- ja 1960-luvuilla kehittämässä metsäjuontovinttureita. Kilpailijoita oli, muun muassa moottorisahakäyttöinen VN-vintturi (Nikuvintturi), Veto-Peto ja Sepson. Joihinkin kaavailtiin jopa radio-ohjausta, ja traktoreihin kiinnitettävät vinssit ovat vielä aivan oma lukunsa.

Näitä ei-traktorisovitteisia juontovinssejä on joissakin lähteissä kuvailtu termillä ”kevyt”, mutta tämä on toki kovin suhteellinen ja aikakauteen sovitteinen käsite. Etenkin kun esimerkiksi A-malli painoi 190 kiloa ja kaksirumpumalli 250 kiloa. Vinssit on asetuttu teräksiselle ahkiolle, jossa on kahvat kokonaisuuden nostamista varten.

Vetotehoa kerrottiin olevan 650 ja 1.100 kilon välillä, moottorista riippuen. Erikoista näissä vinttureissa on niiden liikuttelu. Ne pystyivät siirtymään työkohteesta toiseen omalla koneistollaan kiinnittämällä vetovaijeripuuhun tai kantoon. Sitten vain pantiin moottori ja rumpukela hyrräämään. Eräässä valokuvassa näkyy, kuinka vinssi hinautuu omin voimin tietä myöten. Talvisaikaan raskas pulkka on saattanut liikkua liukkaastikin, pidemmät matkat hakkuille on toki tehty kuljetusapuneuvolla kuten kuorma-autolla.

Mutta annetaanpa mainosten kertoa. Metsä- ja Uittoväline Oy myi laitetta näillä sanoin isännille: ”Joutsa metsäjuontovintturi ratkaisee oloihimme onnistuneella tavalla ja kilpailukykyisin kustannuksin kaikkiin muihin vedätystapoihin verrattuna puutavaran juonnon palstalta tielle joko kokonaisina runkoina, tukkeina tai pinotavarana.

Yksikön muodostaa ahkiolle asennettu jo 1- tai 2-rumpuinen vintturi, joka saa käyttövoimansa erillisestä polttomoottorista. Vetovintturin kytkentää hoidetaan painamalla ohjainkehikkoa ja vetovaijeri juoksee pulkan etuosassa olevan laakeroidun plokipyörästön kautta. Vintturilla voidaan vetää sen asemaa muuttamatta puutavara aina 150 m säteeltä, joten [palsta]tieverkon ei tarvitse olla 200-300 m tiheämpi.

1-rumpuisessa mallissa on metsäpäässä olevan miehen seurattava vedettävän tavaran mukana ja vietävä vaijeri tartuntalaitteineen takaisin palstalle. 2-rumpuinen malli on varustettu vetorummun lisäksi pienemmällä palautusrummulla, jossa on 300 m ohutta vaijeria. Tällä rummulla ei suoriteta puutavaran vetoa, vaan sen vaijerin pää seuraa metsäpäähän kiinnitetyn plokipyörän kautta vedettävää taakkaa.

Täten voidaan vetovaijeri saksineen tai suppiloineen vetää palautusrummulla takaisin metsään, jolloin säästytään miehen edestakaiselta kävelyltä. Vintturin siirto työkohteesta toiseen tapahtuu omalla koneistolla kiinnittämällä vetovaijeri puuhun tai kantoon.”

Työtehoseura oli testannut 1-rumpuista Joutsa-vintturia vuonna 1963 elo-syyskuussa Längelmäellä puunkorjuussa. Edellisenä talvena testausta teki puolestaan Enqvist-yhtiö. Kummassakin testissä todettiin, että joutsalaisten tekemä laite oli käyttökelpoinen pinotavararunkojen juonnossa. Hevosjuontomenetelmään verrattuna työ oli huomattavasti aikaa säästävämpää vintturilla.

Kehittämiskohteiksi katsottiin suppilon metsään palauttamisen raskaus, sen muodon kehittäminen ja konetehon kasvattaminen. Moottorista tuppasi nimittäin loppumaan voima pienenkin suppilon kiinnijuuttumisen seurauksena.

Testeissä on käytetty laitteen ensimmäistä versiota, ja myöhempi tuotekehittely ratkaisi edellä mainitut ongelmat. Tämän mallisten metsäjuontovinttureiden elinikä jäi kuitenkin lyhyeksi tekniikan ja kilpailevien laitteiden kehittymisen myötä.

Janne Airaksinen

Yläkuvassa ovat Mikko Pylvänäinen ja Arto Hölttä Joutsan kotiseutuyhdistyksestä sekä Pekka Österberg Joutsa-metsäjuontovintturin takana. Tämä Österbergin konepajan 1960-luvulla tekemä 2-rumpuinen malli tätä nykyä harvinaisesta laitteesta aiotaan kunnostaa ja panna näytille. Kotiseutuyhdistyksen kunnostustyöryhmä tarvitsee vapaaehtoisia mukaan työhön. Muun muassa moottori aiotaan purkaa sen kunnon tarkistamista varten projektin aikana.

Tässä kuvassa näkyvät metsäjuontovintturin kaksi rumpua hyvin. Kapeampaa teräsvaijeria on käytetty puiden vedossa apuna olleen suppilon palauttamisessa metsään, ja järeämmällä vaijerirummulla on sitten vedetty varsinaiset rungot kuormauspaikalle.