Kuten oheisesta Joutsan Seudun vuoden 2020 kuvakatsauksen toisesta osasta näkyy, seutukunnan vuosi oli paljon muutakin kuin koronaa. Paikalliset ihmiset ja paikallislehti heidän kanssaan olivat taas monessa mukana.

Yläkuvassa: Kevään ylioppilaat Katri Kuitunen (oik.) ja Lotta Lampinen saivat painaa lakit päähän kolmen vuoden uurastuksen päätteeksi, vaikka lakkiaiset päästiin viettämään vasta myöhemmin syksyllä. Kuva: Jonna Keihäsniemi.

Tuulivoimakriittiset kansalaiset ryhtyivät poikkeukselliseen tiedotuskampanjaan tuulivoimahankkeita vastaan. Kampanjaa varten muun muassa teetettiin omat havainnekuvat suunnitelluista tuulivoimaloista.
Koronaepidemia pisti keväällä paikalliset ravintolat kiinni. Kuva: Markku Parkkonen.
Koronan suljettua keikkapaikat paikalliset muusikot Jani Partinen (oik.), Atte Kivimäki ja Marko Kuosma striimasivat keikkansa netin kautta.
Luhangassa kisattiin kesäkuussa Jake50-rastit Jarmo ”Jake” Puttosen kunniaksi. Kuva: Jonna Keihäsniemi.
Liisa Karhiala (vas.), Leevi Lintunen ja Nella Lintunen istuttivat taimia kesätöikseen. Kuva: Jonna Keihäsniemi.

Tagged with →