Joutsan kunnan perinteinen vuoden urheilu- ja liikuntatekojen palkitsemistilaisuus järjestettiin maanantaina. Tilaisuudessa käytiin läpi palkittujen tahojen toiminta- ja kilpailumenestys kauden aikana liikunta- ja vapaa-aikatoimen esimies Kari Kosusen johdolla.

Suomen vahvin mies -kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Henry Ollila kertoi ensimmäisen tämän tason kisan olleen tärkeää oppia ja hän uskoo kehityksen jatkuvan edelleen. Kokemus oli rohkaiseva. Nyt alkaneella harjoituskaudella Henryllä on takanaan hyvin mennyt kahdeksan viikon perusharjoittelujakso.

Flanels ry:n salibandytoiminta on lapsilla ja nuorilla harrastajamäärältään poikkeuksellisen laajaa pieneksi paikkakunnaksi. Seuran toiminnanohjaaja-seurakehittäjä Jonna Keihäsniemi kertoi 5-15-vuotiaiden toimintaan osallistuvan 65 henkeä. Kynnys harrastamiseen on matala, mutta kilpailullistakin menestystä on mahdollista tavoitella. Seura tekee yhteistyötä myös monen muun toimijan kanssa.

Joutsan Pommin nuoret yleisurheilijat Veera Reponen ja Valtteri Virtanen palkittiin hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan stipendein kesän menestyksestä. Molemmat saivat 14-vuotiaiden sarjoissa pronssimitalit SM-kisoissa 100 metrin juoksussa. Veera saavutti mitalin kovatasoisessa kisassa, jossa finaaliin päästäkseen piti selvittää ensin alkuerä ja välierä. Valtterin suorituksen taustalla oli vasta yhden kauden ajan tehty yleisurheiluharjoittelu, mikä kertoo erinomaisesta lahjakkuudesta. Hän harrastaa myös jalkapalloa, mikä on tuonut hänelle hyvää pohjaa yleisurheiluun.

Tunnustukset jakanut hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Leo Niinikoski kertoi tunnustusten myöntämisen olevan lautakunnalle mieluinen tehtävä. Hän kertoi arvostavansa sitä, että huolimatta vaikeasta vuodesta kaikki pystyivät toteuttamaan toimintaa näin hienolla menestyksellä.

Mika Sirkka

Yläkuvassa Joutsan urheilu- ja liikuntateoista palkitut vasemmalta: Flanels ry:n seurakehittäjä Jonna Keihäsniemi, Valtteri Virtanen, Henry Ollila ja Veera Reponen. Kuva: Mika Sirkka.