Joutsan kunta tiedotti joulun alla, että se suuntaa joulukortteihin varatut rahat tällä kertaa yksinyrittäjien hyvinvointiin. Käytännössä kunta jakoi 30 euron lahjakortin kaikille niille joutsalaisille yksinyrittäjille, jotka olivat saaneet kunnan jakamaa koronatukea. Lahjakortin saanut yrittäjä voi käyttää sen missä tahansa joutsalaisen yksinyrittäjän yrityksessä, ei kuitenkaan omassa yrityksessään.

Lahjakorttien jako herätti ihmetystä sellaisten yksinyrittäjien keskuudessa, jotka eivät syystä tai toisesta olleet koronatukea saaneet, eivätkä siten saaneet lahjakorttiakaan.

Miksi joulumuistaminen toteutettiin näin, Joutsan elinkeinokoordinaattori Petri Kaitamäki?

– Koronatilanne on varmasti koetellut kaikkia jollain tavoin, mutta esimerkiksi keväällä varsinkin monia yksinyrittäjiä. Lähetetyn lahjakortin käyttökohteen vapaalla valinnalla on pyritty siihen, että osto voisi kohdistua mahdollisimman laajaan joukkoon eli kaikkiin joutsalaisiin yksinyrittäjiin eikä ketään ole sitä kautta rajattu pois mahdollisen hankinnan piiristä.

Markku Parkkonen

Tagged with →