Korona on tuonut haasteita seurakuntatyöhön. Vanha sanonta että ei niin pahaa ettei siitä olisi jotain hyvääkin pitää paikkansa Koronankin suhteen.

Kun esimerkiksi kirkoissa kävijöiden määrää on jouduttu rajoittamaan, on jumalanpalvelukset saatu nykytekniikalla hoidettua suoraan koteihin.

Tämä on lisännyt jumalanpalpalveluksia seuraavien määrää joissakin tapauksissa jopa moninkertaiseksi. Tämä käytäntö pitäisi jatkua Koronan

jälkeenkin. Monissa seurakunnissa oman seurakunnan jumalanpalvelukset on voitu kuunnella jo aikaisemminkin kodeissa.

Etätyötä voitaneen myös lisätä jossain määrin seurakunnissa. Lehdissä on ollut uutisia siitä kuinka toimistotijen suunnittelu  on pantu uusiksi

monessa paikassa. Seuraavien asuntomessujenkin asunnoissakin on tämä etätyömahdollisuus uutisten mukaan huomioitu.

Yksi asia minua kuitenkin huolettaa seurakunnissa. Tämä on kappeliseurakuntien kyykyttäminen. Kappeliseurakunnat ovat vahva tuki

seurakuntatyössä. Jos jatkuvasti pidetään puheenaiheena niiden lopettamista, ei olla oikealla tiellä. Minä tiedän esimerkkejä, joissa kappeliseura-

kunnat tukevat vahvasti seurakuntatoimintaa. Siksi niitä tulee kokoajan lisää.

Hyvää ja siunattua Joulun odotusta

Niilo Nieminen
kirkkovaltuustoryhmän pj

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →