Joutsan Pommin ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen oli Kontiolahden maailmancup-kisoissa molemmilla matkoilla toiseksi paras suomalainen. Kovin tyytyväinen Minkkinen ei kuitenkaan sijoituksiinsa ollut, sillä molemmissa kilpailuissa hän jäi reilusti maailmancupin pisterajan alapuolelle. Voikin sanoa, että Minkkisen ensimmäinen kisaviikonloppu maailmancupissa meni vielä tunnustellessa.

Lauantain 15 kilometrin normaalimatkalla Minkkisen sijoitus oli 69:s ja sunnuntain 7,5 kilometrin pikakilpailussa 78:s. Molemmissa kilpailuissa paras suomalainen oli Mari Eder, normaalimatkalla 32:s ja pikakisassa 54:s. Suomen muut osallistujat Erika Jänkä ja Venla Lehtonen jäivät molempina päivinä tuloslistalla Minkkisen taakse.

Normaalimatkan kilpailussa Minkkinen jäi kärjestä kuusi ja puoli minuuttia ja ampui yhteensä neljä sakkominuuttia.

– Ei kyllä tulos miellytä. Jos suorituksena pohtii, niin ei mitään katastrofia tapahtunut missään vaiheessa. Tietysti kaksi sakkoa ensimmäiseltä pystyltä on huono, mutta kun nollaa ja ykköstä olivat sitten muut ammunnat, niin ei se tavallaan mikään älyttömän huono ole. Mutta kun ne lasketaan yhteen, heittää tosi kauas tuloslistalla, kommentoi Minkkinen.

– Hiihdossa tuli perinteisesti pikkaisen rapsakka alku, mutta siitäkin selviydyin.

Pikamatkalla Minkkinen ampui molemmilta ampumapaikoilta yhden sakkokierroksen ja jäi kärjestä kolme minuuttia.

– En kovin tyytyväinen ole tänäänkään. Enemmän haasteita oli hiihdon puolella, kroppa oli väsynyt eilisestä ja en kyllä varmasti parastani saanut irti ladulla. Ammunnassa ei edelleenkään tullut mitään katastrofia, mutta tuli liian keskitason suoritus, pitäisi saada enemmän huippuonnistumisia, tiivisti Minkkinen.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu Kontiolahdella torstaina naisten ja miesten pikakilpailuilla.

Markku Parkkonen

Tagged with →