Pitkään nukuksissa ollut Luhangan yrittäjäyhdistyksen toiminta on saatu jälleen käyntiin. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Aki Virtaniemi (kuvassa kesk.).

– Luhankaan on tullut useita uusia yrityksiä lähiaikoina niin, että vapaita liiketiloja kunnassa ei tällä hetkellä ole. Kesä oli vilkas matkailun suhteen koronatilanteesta huolimatta. Nyt on sopiva hetki yhdistää voimat ja ajaa yhteistä asiaa eteenpäin koko Luhangan hyväksi, perustelee puheenjohtaja Virtaniemi toiminnan uudelleenkäynnistystä.

Yhdistyksellä on tulossa muun muassa yhteismainontaa ja aamupalatapahtumia yrittäjille sekä avoimia tapahtumia kaikille. Yhdistyksen ensimmäisessä aamupalatapaamisessa oli paikalla peräti 24 yrittäjää.

– Jäsenmäärä on jo tuplaantunut, vaikka jäsenhankinta on vasta alkamassa. Positiivisella ja aktiivisella mielellä mennään kohti tulevaa, kertoo Virtaniemi.

Yhdistyksen hallitukseen valittiin Aki Virtaniemi (pj.), Susanna Nurmi (vpj., siht., rahastonhoitaja), Maarit Friberg, Satu Satosaari sekä Eero Aro.

Markku Parkkonen

Yläkuvassa luhankalaisia yrittäjiä kesällä järjestetyssä kokoontumisessa.

Tagged with →