Jo Talvisodan jälkeen Suomessa perustettiin järjestöjä tukemaan muun muassa sodan käyneitä, sodassa invalidisoituneita ja heidän puolisoitaan sekä leskiään. Järjestöille perustettiin paikallisosastoja myös Joutsassa ja osa niistä toimii yhä.

Sotainvalidien Veljesliiton Joutsan osasto perustettiin vuonna 1946 ja sen päätehtäväksi kirjattiin sodissa vammautuneiden korvaus- ja kuntoutusjärjestelmän piiriin saaminen ja heidän avustamisensa siinä, että he saisivat yhteiskunnalta sen tuen, joka lakisääteisesti sodissamme vammautuneille kohtuullisen elintason ylläpitämiseksi kuului.

Runsaassa 70 vuodessa toiminnan painopiste on osaston pitkäaikaisen sihteerin ja rahastonhoitajan Anneli Reposen (kuvassa oikealla) mukaan hieman muuttunut. Esimerkiksi sotainvalidien avustushakemuksia tehdään Reposen mukaan yhä valtiokonttorille, mutta ennen toiminta perustui enemmän sotainvalidien avustamiseen rahallisesti ja materiaalisesti, kun taas nykyisin rahankeräyksiä ei enää järjestetä.

– Silloin kerättiin viljaa ja maitoa, kaikkea millä saatiin varoja, millä pystyttiin avustamaan sotainvalideja. Nythän ei sillä lailla enää periaatteessa paljon ainakaan rahallista avustusta tarvita antaa. Se on nyt tällaista muuta tapaamista, Reponen sanoo viitaten virkistystoimintaan, jota osasto yhä jäsenilleen järjestää.

Vanhimmat jäsenet ovat Reposen mukaan jo hyvin iäkkäitä, 98-vuotiaita.

Joutsassa toimii yhä myös vuonna 1966 perustettu Joutsan Sotaveteraanit ry. Sen toimintaan ovat vuosien varrella kuuluneet esimerkiksi asuntojen hankkiminen veteraaniperheille, veteraanien kuntoutus ja virkistystoiminnan järjestäminen heille.

Yhdistyksen pitkäaikaisen sihteerin Raija Aholan (kuvassa vasemmalla) mukaan toiminta on nykyisin hieman saman tyyppistä kuin sotainvalidien osaston, ja kuten sotainvalideissa, myös veteraaniyhdistyksessä varsinaiset jäsenet ovat jo hyvin iäkkäitä, vanhimmat heistä vuonna 1925 syntyneitä.

Niin sotainvalidien osaston kuin veteraaniyhdistyksenkin väki on myös käynyt vähiin; molemmissa on vain noin 40 jäsentä, kun parhaimmillaan määrät olivat pitkälti yli sadan. Varsinaisia jäseniä on enää muutamia, puoliso- ja leskijäseniä hieman enemmän.

Tänä vuonna molempien yhdistysten toimintaa on rokottanut koronavirus, jonka takia yhdistyksissä on eletty maaliskuusta saakka hiljaiseloa. Raija Aholan mukaan Joutsan Sotaveteraanit ei pidä edes pikkujouluja.

– Kyllä jokainen aistii sen, että nyt ollaan vaan hiljaa ja kurkistellaan ikkunasta, sanoo Ahola.

Itse Raija Ahola ja Anneli Reponen, kälyt, aloittivat yhdistyksissään 1990-luvulla. Vuosikymmenen lopulla Joutsan Sotaveteraanien sihteeriksi valittu Ahola lähti yhdistykseen mukaan, koska oli pankissa työuransa tehneenä ollut muutenkin aina ihmisten käytettävissä ja koska veteraanitoiminta kiinnosti häntä myös sotiin osallistuneen ja nuorena menehtyneen oman isän takia.

Anneli Reponen valittiin Sotainvalidien Veljesliiton Joutsan osaston naisjaoston sihteeriksi vuonna 1990. Käytännössä osasto oli ollut osa hänen elämäänsä jo lapsesta saakka, sillä hänen isänsä Paavo Saarela oli sen perustajajäseniä ja siksi tytärkin esimerkiksi kiersi jo nuorena myymässä sotainvalidimerkkejä.

– Olen aina sanonutkin, että olen isän ennakkoperintönä saanut tämän viran, kun meidän osastossa ei ole ollut muita sihteerinä eikä rahastonhoitajana kuin isä ja minä, sanoo osaston sihteeriksi vuonna 1994 ja rahastonhoitajaksi vuonna 2000 valittu Reponen.

Pitkäaikainen veteraanien kanssa toimiminen on ollut Aholalle ja Reposelle mieluista, ja he kokevat saaneensa itsekin siitä jotain, vaikka eivät olekaan toiminnassa varsinaisesti saamapuolella. Ahola myös huomauttaa, että on veteraanien etu voida toimia samojen ihmisten kanssa.

– Olen kokenut niin, että se on turvallista veteraaneillekin, kun samat ihmiset pysyvät.

Reposen sotainvalidien ja heidän perheidensä eteen tekemä työ huomioitiin tänä kesänä Sotainvalidien Veljesliiton vapaudenristin tunnuksella ja nauhoin varustetulla pienoislipulla. Huomionosoitus on harvinainen, mutta Reponen itse ei tee asiasta numeroa.

– Tietenkin olen kiitollinen siitä, että huomioidaan tällä lailla se työ, mitä on tehnyt tänä aikana.

Sotiin osallistuneiden rivien harvennuttua myös Joutsan veteraaniyhdistyksen ja sotainvalidien osaston toiminta alkaa olla ehtoopuolella. Viimeksi mainitun jatko on ollut Anneli Reposen mukaan määrä ratkaista ensi vuoden alussa vuosikokouksessa.

– Korona-aikana johtokunta ei ole kokoontunut, joten täytyy katsoa, miten toimitaan. Mutta oli tarkoitus siinä kokouksessa päättää, mitä tehdään. Jatketaanko vuosi vai kaksi, mutta ei ehkä enempää.

Sotaveteraaniyhdistyksen tämän kevään vuosikokouksen piti olla Raija Aholan mukaan ensimmäinen kahdesta lopettamiskokouksesta, mutta Ahola arvelee, että koronan takia lopettamiskokoukset aloitettaneen alusta. Sekä Ahola että Reponen ovat kuitenkin sitä mieltä, että vaikka yhdistysten toiminta virallisesti loppuisi, omia veteraaneja ei jätetä. Reponen sanoo lupautuneensa osaltaan hoitamaan sotainvalidien asioita niin kauan kuin voimat riittävät, vaikka osasto lopettaisi.

– Eihän se siihen lopu se heistä huolehtiminen, hän sanoo.

Aholan mukaan varsinkin pienellä paikkakunnalla lopetuspäätöksiä tehdessä mietitään, miten tilanteesta selvitään niin, että jokainen tuntisi olevansa turvassa. Ahola myös toivoo, etteivät veteraaniasiat hautautuisi historiankirjoihin, vaan niistä kerrottaisiin nuorillekin ja perinnettä pidettäisiin yllä.

– Ei täällä koronaa sairastettaisi näin leveästi, jos asiat olisivat menneet toisinaan silloin aikanaan 80 vuotta sitten, hän muistuttaa.

Tarja Kuikka