Leivonmäkinen laulaja-lauluntekijä Eva Vikman (kuvassa vasemmalla) osallistui viime viikonloppuna suomalaisten laulajalegendojen Laila Kinnusen ja Olavi Virran elämäntöille kunniaa tekevään Laila ja Olavi -laulukilpailuun.

Vikman ylsi perjantaina Mikkelissä järjestetyssä laulukilpailun finaalikarsinnassa naisten yleisessä sarjassa kolmen parhaan joukkoon ja pääsi sen myötä kilpailemaan lauantaina järjestettyyn superfinaaliin. Hän esitti superfinaalissa Laila Kinnusen laulun Lennä mun lempeni. Voittoa leivonmäkiselle ei kuitenkaan kisassa lopulta tullut.

Laila ja Olavi -laulukilpailu on tasokas valtakunnallinen laulukilpailu, jossa naiset laulavat Laila Kinnusen lauluja, miehet Olavi Virran lauluja. Kilpailussa kilpaillaan erikseen yleissarjassa ja seniorisarjassa. Kilpailun juuret ovat vuonna 2003 käynnistyneessä Sininen huvimaja – Olavi Virta laulukilpailussa, joka uudistui vuonna 2011 nykyisen nimiseksi.

Suomen eturivin jazzmuusikkojen kanssa esiintynyt ja tänä keväänä esikoisalbuminsa julkaissut Eva Vikman ei ole aiemmin juurikaan osallistunut laulukilpailuihin, vaan tämä oli vasta hänen toinen kilpailunsa. Vikman kuvaa viime lauantain superfinaalipäivää hyvin jännittäväksi, tunnerikkaaksi ja monipuoliseksi päiväksi.

– Tuntui, kuin useampi päivä olisi tapahtunut sen yhden päivän sisällä. Olin otettu ja onnellinen pääsystä superfinaaliin, koska taso oli sarjassamme kova ja todella taitavia laulajia jäi finaalinkarsintaan. Kilpailusta jäi päällimmäisenä mieleen hyvä ja lämmin henki. Sain uusia ystäviäkin, kertoo Vikman.

Superfinaali lähetettiin suorana lähetyksenä AlfaTV:ssä, joten myös kotisohvilla päästiin seuraamaan Vikmanin ja kilpakumppaneidensa esiintymistä. Lähetystä seurasikin televisioiden ääressä 320.000 katsojaa. Suoran tv-lähetyksen tekeminen oli Vikmanille uusi kokemus ja hän yllättyi siitä, millaisen lisäjännityksen se toi. Myös esiintyminen koko kisan ensimmäisenä laulajana oli leivonmäkiselle jännittävä paikka.

– Olin otettu, miten moni eli kisakokemustani mukana. Olen myös kiitollinen saamistani tsemppiviesteistä, sanoo Vikman.

Loppuvuodesta Eva Vikman esiintyy jälleen Jazzahtavaa joulua -konserttikiertueellaan ympäri Suomen. Osa hänen tämän vuoden konserteistaan on koronatilanteen vuoksi peruttu, eikä esimerkiksi Keski-Suomeen suunniteltua konserttia kuulla lainkaan. Ensi vuonna Vikmanin on kuitenkin tarkoitus esiintyä seutukunnallakin. Ensi vuonna hän myös julkaisee uutta musiikkia.

Tarja Kuikka

Kuvassa Eva Vikman sekä Laila ja Olavi -laulukilpailun viime viikonloppuna juontanut Katja Karisukki.