JoSepa kukisti lauantaina Futsal-Liigassa Sievi FS:n. Tärkeät pisteet mukaansa napanneet joutsalaiset voittivat Sievissä pelatun ottelun maalein 2-3 (1-1)
JoSePa ja Sievi kuuluvat siihen porukkaan, joka ennakkoon vääntää kaikkein kovimmin viimeisistä playoff-paikoista. Tästä syystä työhanskat olivat kädessä molemmilla joukkueilla alusta saakka. JoSePa aloitti ottelun hyvin, muutama pitkä hyökkäys saatiin vastustajan puolustusalueella aikaiseksi. Vähitellen pallonhallinta valui kuitenkin isännille, mutta JoSePan paketti puolustuksessa pysyi hyvin kasassa. JoSePa siirtyi 0-1 johtoon Joonas Manzon tarkalla laukauksella 15 minuutin kohdalla, mutta Jarmo Junno tasoitti jo minuutin päästä erikoistilanteesta ja tauolle mentiin tasatilanteessa.
Toisen jakson JoSePa aloitti jälleen hyvin, ja 25 minuutin kohdalla Otto Piili yritti palloa rajapotkusta takatolpalle. Sinne se ei koskaan päätynyt, vaan pallo kimposi puolustajasta ohi Sievin hölmistyneen maalivahti Aleksi Syrjälän. Sievi laittoi taas lisää panoksia hyökkäykseen, mutta JoSePa puolusti erinomaisesti. Lopulta pyöritys toi tulosta kotijoukkueelle, ja Jarmo Junno tasoitti pelin 34 minuutin pelin jälkeen. Jatko erää odotellessa JoSePa iski vielä kerran; Joonas Manzo iski vuoden seitsemännen maalinsa jälleen tarkalla laukauksella ja JoSePa tarrasi pisteisiin kiinni. JoSePa kesti lopun reikäpaidan ja Otto Piilin ulosajonkin ja vei kaikki pisteet bussilla Joutsaan.
Peli oli tärkeä molemmille ja se näkyi loppua kohti myös tunnetasolla. JoSePan voitto perustui nöyrään puolustukseen ja omien paikkojen hyödyntämiseen. Välillä ote hiukan herpaantui ja lyhyitä pätkiä mentiin pallon perässä melko päättömästi, mutta kokonaisesitys oli riittävän ehjä pisteisiin. Ottelun parhaana JoSePan puolelta palkittiin kaksi maalia iskenyt Joonas Manzo, jonka kokonaismaalimäärä nousi siis jo seitsemään.
Liigassa alkaa nyt parin viikon maaottelutauko. Seuraavan kerran JoSePa pelaa 14.11. Pirkkalassa PJK:ta vastaan.
Petri Hentinen