Vuoden 2018 heinäkuussa voimaan tulleen lain mukaan jo 17-vuotias voi hakea henkilöauton ajokorttia ikäpoikkeusluvalla. Ennen lakiuudistusta myöntämiseen vaadittiin painavia syitä, nyt riittää niin sanotusti erityiset syyt. Esimerkiksi pitkät välimatkat tai tavoitteellinen harrastaminen luokitellaan ikäpoikkeuslupaan riittäväksi perusteeksi. Uudistuksen myötä poikkeuslupahakemusten hakumäärät ovat moninkertaistuneet reilun kahden vuoden aikana. Erityisiä syitä myöntämiselle löytyy monia, eikä esimerkiksi mopoiässä tehdyt liikennerikkomukset ole este hakuprosessille.

– Ikäpoikkeusluvan myöntämisen edellytykseksi ei ole ajokorttilakiin määritelty hakijan aiempaa liikennerikostaustaa. Näin ollen näitä ei tarkastella ikäpoikkeuslupaa myönnettäessä, eivätkä ne myöskään ole siten este, kertoo Traficomin erityisasiantuntija Henna Antila.

Joutsan lukion toisen vuoden opiskelija Anni Järvinen ja abiturientti Tuulia Rundqvist ovat vielä alaikäisiä, mutta molemmilta löytyy henkilöauton ajamiseen oikeuttava ajokortti. Luhangassa asuva Rundqvist sai ajokortin viime vuoden joulukuussa ja Pappisissa asuva Järvinen puolestaan tämän vuoden toukokuussa. Molemmilla painavin syy poikkeusluvan hakemiseen oli kulkeminen opinahjoon.

– Luhangasta Joutsaan koulukyyti ajetaan niin, että bussi on aamulla yhdeksän aikaan koululla ja iltapäivällä lähtee takaisin kolmen aikaan. Lukiossa meillä alkaa usein koulu jo kahdeksalta ja päättyy vasta neljältä, niin bussin varassa kulkien jäisi kummastakin päästä yhdet tunnit pois. Nyt kouluun pääsee tasan tarkkaan silloin, kun koulu itsellä alkaa, toteaa Rundqvist.

– Nyt ei ole niin täysin riippuvainen muiden menoista, vaan voi itse miettiä kulkemisia paikasta toiseen. Kaikki on täällä verrattain kaukana, autolla pääsin kätevästi kirkonkylälle kesätöihin, jatkaa Järvinen.

Poikkeusluvan hakeminen ei sinänsä ole vaikea prosessi ja jo luvan saaneilta on ollut hyvä kysyä neuvoa tarvittavien papereiden kokoamiseen. Molempien mielestä lupa myönnetään suhteellisen helposti, eikä välttämättä kaikilla sen hakijoilla ole täysin perusteltua ja pätevää syytä.

– Olen kuullut kommentteja, että ajattelin kokeilla, saisinko luvan. Näin lupapalvelut ruuhkautuvat ja joku jolla on pätevä syy, esimerkiksi kouluun kulkeminen, voi joutua odottamaan lupaa pitkään, pohtii Rundqvist.

Järvinen ja Rundqvist suorittivat vaadittavat kymmenen ajotuntia sekä teoriatunnit autokoulussa. Molemmille auton käsittely oli jo tuttua peltoautoilla ajelun myötä. Järvisellä oli entuudestaan mopokortti, Rundqvistilla puolestaan mopo- ja traktorikortti. Ajetut kilometrit sekä istuminen ratin takana ovat molemmat kasvattaneet vastuullisuutta ja kokemusta kuljettajana. Molempien mielestä on väärin yleistää kaikkien nuorten olevan vastuuttomia kuljettajia.

– Se riippuu niin paljon ihmisestä. Jos kuitenkin on jo kokemusta, vaikka moposta tai peltoautosta, ei auton käsittely lähde ihan nollista. Mielestäni jokaisen pitää tiedostaa, onko valmis ottamaan vastuun itsestään ja muista liikenteessä, summaa Järvinen.

Ajokortin saadessa molemmat myöntävät ajelleensa aluksi innokkaasti myös niin sanottuja turhia ajoja. Autot ovat olleet täynnä kavereita ja vastuulliset kuskit ovat huolehtineet matkalaistensa turvallisuudesta. Kaikki kyydissä olijat laittavat turvavyöt ja kaasujalasta huolehditaan.

Jonna Keihäsniemi

Tuulia Rundqvist (vas.) ja Anni Järvinen ovat yhtä mieltä siitä, että nuoretkin kuljettavat osaavat olla vastuullisia liikenteessä. Heidän mielestään vastuullisuus ja pätevä syy ovat tekijöitä, joilla poikkeuslupaa on järkevää hakea.

Traficomin myöntämä ikäpoikkeuslupa

  • Parhaillaan lupapalvelussa käsitellään ikäpoikkeuslupahakemuksia, jotka on kirjattu käsittelyjonoon 30.7.2020. Jonossa on hakemuksia noin 3 392 kpl (päivitetty 5.10.2020)
  • Ajokortin voi Traficomin myöntämällä poikkeusluvalla saada jo 17-vuotiaana, mikäli siihen on erityisiä syitä.
  • Luvan myöntäminen perustuu Traficomin kokonaisharkintaan.
  • Erityisiä syitä ovat muun muassa työhön, työharjoitteluun, kouluun tai säännölliseen sekä tavoitteelliseen harrastukseen pääsemistä hankaloittavat pitkät etäisyydet tai puutteelliset joukkoliikenneyhteydet, jotka ylittävät kohtuulliseksi määritellyn matkan tai vaihtoehtoisesti matka-ajan rajat.
  • Ikäpoikkeuslupaa voi hakea neljä kuukautta ennen kuin täyttää 17 vuotta. Lupa voidaan myöntää aikaisintaan kolme kuukautta ennen ikävaatimuksen täyttymistä, mutta tutkinnon voit suorittaa vasta täytettyäsi 17 vuotta.

(Lähde: Ajokortti-info.fi)