Perjantai-iltana jännitystä oli havaittavissa, kun viiden naisen joukko kahden koiran kanssa suuntasi ensimmäistä kertaa sorsametsälle. Puitteet aloitteleville metsästäjille olivat turvalliset ja illan passipaikkana toimi kosteikko. Mahdollisuuden vesilintujen metsästykseen tarjosi Harri Lilja, jonka isän Jorma Liljan mailla koulutus järjestettiin. Jorma Liljan mailla sijaitsee 4 lampea,joista suurin on 8,6 hehtaaria. Kokonaisuudessaan Liljan tilalla on vesialaa 13 hehtaaria. Osallistujilta ei vaadittu kokemusta, vaan reipas jahtimieli ja haulikko panoksineen olivat tarpeelliset. Lisäksi metsästyskortti ja aseenkantolupa piti kaikilla olla matkassa.

Liljan kanssa naisia opasti kokenut metsästäjä Pauli Matilainen, jonka kanssa Lilja oli useasti pohtinut kyseisen tapahtuman järjestämistä. Tällä kertaa miehet päättivät toteuttaa suunnitelmansa aikataulujen sopiessa ja kahdessa päivässä metsästäjien facebook-ryhmässä jaettu ilmoitus sai suuren näkyvyyden ympäri Suomea. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, josta Lilja on erittäin iloinen.

Metsästys on sidoksissa maanomistajuuteen, metsästää voit ainoastaan omalla tai vuokratulla maalla. Joten haluan kiittää maanomistajia ja maanviljelijöitä, jotka mahdollistavat toiminnan ja sen jatkamisen. Harvat omistavat maata, mutta valtion maat tarjoavat mahdollisuuden päästä metsälle. Kuitenkin aloittelevalle metsästäjälle riistakannan ja alueen tuntemattomuuden vuoksi se on haastavaa. Niinpä halusimme tarjota mahdollisuuden vesilintujen metsästämiseen juuri niille, jotka sitä eivät ole päässeet kokeilemaan johtuen edellä mainituista syistä, summaa Lilja.

Sorsametsälle saapuneet naiset olivat pääasiassa Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen alueelta. Hartolan Koitissa asuva Alisa Viinikainen bongasi ilmoituksen sosiaalisesta mediasta ja päätti heti ilmoittautua mukaan. Viinikainen ei ole koskaan aiemmin päässyt sorsastamaan ja meneillään on ensimmäinen vuosi oman aseen kanssa. Metsästys on kiinnostanut jo pienestä pitäen, ja lopullinen kipinä syttyi poikaystävän kautta, kun Viinikainen pääsi metsälle mukaan.

Oman metsästyskokemuksen lisäksi vesilintujen iltalennolta lähdettiin hakemaan kokemusta myös seitsemän kuukauden ikäiselle Vappu-koiralle. Naiset ehtivät olla passissa muutaman tunnin ja saada Matilaiselta opastusta ennen hämärän tuloa, mutta tällä kertaa yhtäkään sorsaa ei saatu ammuttua alas.

– Vaikka tänään ei tullut saalista, oli tämä erittäin hyvä ja opettavainen kokemus. Pääsimme jokainen vuorollamme ampumaan ja testaamaan turvallisissa olosuhteissa vesilintujen metsästystä. Myös Vappu jaksoi hienosti etsiä ja olla mukana. Tästä on kiva jatkaa harrastamista, kertoi Viinikainen lintujen iltalennon jälkeen.

Lilja kertoo, että lammilla on ruokittu sorsia kymmeniä vuosia ja tehty monenmoista riistapeltoa, jolloin eri eläimillä on runsaasti ravintoa. Siksi monesta saattaa tuntua, että esimerkiksi vesilinnut ovat hävinneet, mutta todellisuudessa ne siirtyvät ravinnerikkaimmille vesille. Siksi on äärimmäisen tärkeää pitää huolta vesistöjemme kunnosta.

– Vuosien vankalla kokemuksella isäni Jorma Lilja on pitänyt kalankasvatusaltaista hyvää huolta muun muassa kalkitsemalla joka vuosi lammet, jolloin veden laatu paranee ja pieneliöstö kasvaa. Näin ollen kaloille ja sitä myöten vesilinnuille on tarjolla runsaasti ravintoa. Pääsemme seuraamaan läheltä vesilintujen kantaa, jolloin voimme arvioida lintumäärästä kestävän saaliskiintiön, täsmentää Lilja.

– Tällä hetkellä meillä on metsästysalueena noin 300 hehtaaria metsää ja peltoa. Tarkoituksena on laajentaa toimintaa niin, että saisimme 1 000 hehtaaria yhtenäistä maata. Silloin voimme hakea hirvenmetsästyslupaa, jonka voimme tarjota maattomille ja seuraan kuulumattomille metsästäjille, summa Lilja.

Jonna Keihäsniemi

Rohkea viiden naisen joukko kokeili sorsanmetsästystä Harri Liljan ja Pauli johdolla perjantai-iltana.

Tagged with →