Tapaamme silloin tällöin tuttuja, joiden nimi on unohtunut, samoin tuttava miettii, missä ihmeessä olemme tavanneet. Tämä lienee tuttua kaiken ikäisille, mutta siinä voivat myös oireilla muistisairauden merkit.

Kerron teille entisestä työtoveristani Lulusta. Hänellä oli loistavat arvosanat Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisestä ja oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Hän valitsi kieltenopettajan uran, ja hän oli hyvin rakastettu opettaja.

Eläkkeelle jäätyään Lulu hankki kaverikseen ison susikoiran, ja hyväkuntoisena hän teki koiran kanssa pitkiä kävelylenkkejä. Sitten koira kuoli, ja kerrostalonaapurit alkoivat ihmetellä, miksi Lulu pyrkii omilla avaimillaan toisten koteihin. Paljastui muistisairaus, joka koiran avulla pysyi kauan piilossa, sillä koira oli vienyt emäntänsä oikealle ovelle. Asianomaisten tutkimusten jälkeen Lulu sijoitettiin hoivakotiin, jossa hän eli vielä useita vuosia. Sukulaisia ei ollut.

Käytyäni muistitestissä ajoluvan uusimista varten totesin että testi oli monipuolinen ja ihan kiva. On hienoa, että sen voi suorittaa omassa tk:ssa, matkustamatta mihinkään.

Ollessani muutama vuosi sitten perusturvalautakunnan jäsen, sain tutustua Joutsan terveydenhoitosuunnitelmiin. Pidin silloin ja pidän edelleen vain yhtätoista muistisairaiden hoitopaikkaa alimitoitettuna, sillä tuntuu että muistisairauksia on paljon. Siis tarvitaan useampia hoitopaikkoja. Samaan hengenvetoon totean, että tuleva hyvin suppea vuodeosasto ei riitä mihinkään. Omalle kohdalleni sattui vast’ikään, että minulla oli lähete vuodeosastolle, mutta Joutsan nykyisen kokoinen osasto oli täynnä. Yritettiin Keuruulle, sama juttu. Sain viimeisen hoitopaikan Laukaasta, siis 100 km:n päästä! Tästä olen kirjoittanut Joutsan Seudussa, samoin muut ovat kirjoittaneet. Kunpa vetoomukset vaikuttaisivat, sillä tunnolliset virkamiehemme ovat noudattaneet Ruuhka-Suomessa laadittuja ohjeita, jotka perustuvat monipuoliseen väestöpohjaan, jossa on paljon nuorisoa ja työikäisiä. Tulisiko siitä joku rangaistus, jos Joutsa pyrkisi parempaan tasoon kuin minimimäärä hoitopaikkoja?

Omalla kohdallani toivon, että ”kaikki intiaanit pysyvät kanootissa” vielä pitkään. Kielikuva on humoristinen viittaus huonomuistisiin, joilla kaikki intiaanit eivät pysy kanootissa.

Päivi Elomaa-Onali

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →