Sisä-Suomen poliisilaitos tiedotti aselupahallinnon näkövinkkelistä, miten toimia tilanteessa, jossa ikääntyvän aseluvanhaltijan toimintakyky heikkenee. On luonnollista, että aseluvanhaltijan kuin muidenkin fyysinen ja henkinen toimintakyky heikkenee iän myötä. Poliisi on erityisesti huolissaan niiden henkilöiden ampuma-aseista, jotka eivät ole enää terveydentilansa perusteella sopivia henkilöitä pitämään hallussaan ampuma-aseita.

Satunnaisesti luvanhaltijan lähiomaiset ja metsästyskaverit ilmoittavat huolensa poliisille aseluvanhaltijan terveydestä ja sen myötä myös ampuma-aseen turvallisesta käytöstä sekä niiden säilyttämisestä.

Poliisi tiedostaa, että lähipiirin puuttumiskynnys aseluvanhaltijan aselupiin on korkealla jo senkin vuoksi, että usein aseluvanhaltija ei itse tiedosta omaa tilannetta sairaudesta johtuen. Siksi hän saattaa vastustaa puuttumista asioihinsa ja aseisiin.

Poliisi toivoo aseluvanhaltijan lähipiiriltä rohkeutta ottaa asia puheeksi luvanhaltijan kanssa. Asiaan voi löytyä hyvinkin ratkaisu esimerkiksi siten, että läheinen jatkaa aseharrastusta toisen läheisen aseilla. Luopuminen ampuma-aseista ei tällöin välttämättä tunnukaan enää huonolta ratkaisulta ja toisaalta aselupien selvittely ei jäisi kuolinpesän hoidettavaksi aikanaan.

Jos asian hoitaminen ei hoidu lähipiirin kesken, on syytä kääntyä rohkeasti poliisin puoleen ja poliisi ottaa asian selvitettäväksi.

Ylikonstaapeli, ryhmänjohtaja Eero Mällönen Joutsan poliisista tunnistaa ilmiön myös paikallistasolta.

– Jonkin verran näitä tapauksia on tullut poliisille eteen. Nämä ovat mielestäni verrannollisia siihen, kun puhutaan ikäihmisen ajokortista ja autolla ajamisesta. Jos huoli aseluvanhaltijan terveydestä herää, niin poliisin lupahallinto voi toimia siten, että aseet otetaan väliaikaisesti poliisin säilytykseen ja lupahallinto haastattelee henkilön. Haastattelussa kartoitetaan terveydentilaa sekä yleensäkin edellytyksiä aseiden hallussapitoon, minkä jälkeen harkitaan, miten aselupien kanssa menetellään, kertoo Mällönen.

Yleisin tilanne on kuitenkin se, että metsästysaseet ovat olleet kauan käyttämättöminä, ja henkilö itsekin haluaa niistä eroon. Suvussa saattaa olla tilanne, ettei kukaan jatka metsästysharrastusta tai jälkipolvella on jo omat aseet. Tai sitten kyse on kuolinpesälle päätyneistä aseista. Usein näiden rahallinen arvo on pieni, vaikka käyttöarvoa vielä onkin.

Myynti ulkopuolisillekaan ei kuitenkaan aina onnistu. Tällöin vaihtoehtona on joko luovuttaa aseet valtiolle romutettavaksi tai huutokaupattavaksi omistajan lukuun.

Janne Airaksinen