Joutsalaislähtöinen, Helsingissä asuva Anu Pellas (o.s. Långström) julkaisi hiljattain esikoisteoksensa, jossa sukelletaan suoramyynnin maailmaan 15 vuoden menestyksekkään suoramyyntiuran tehneen Pellaksen omien kokemusten kautta.

Lastentarhanopettajana toiminut ja yrittäjyydestä haaveillut Pellas tutustui suoramyyntialaan äitiyslomalla ja ihastui siihen, miten alaa markkinoitiin tavallisten ihmisten mahdollisuutena saavuttaa epätavallisia tuloksia.

Hän innostui alasta tietyn perheelleen sopivan, kirjassakin nimeämättä jätettävän hyvinvointituotteen takia, ja tutustuttuaan tarkemmin tuotteeseen ja alan liiketoimintamalliin tajusi, että tässä olisi mahdollisuus yrittäjyyteen. Myyntityöt alkoivat kokeiluna hoitovapaalla, mutta jo hoitovapaan päättyessä tulokset osoittivat, ettei päiväkotiin paluulle ollut tarvetta.

Kirjassaan Unelmana ura korkokengissä (Basam Books) 15 vuotta tavoitteellisesti suoramyyntialalla työskennellyt ja tuona aikana satoja ihmisiä alalle kouluttanut Pellas käsittelee sitä, miksi jotkut onnistuvat suoramyyntialalla ja miksi iso osa ei onnistu. Vuosien varrella hän pohti asiaa paljon ja tajusi, että samat ominaisuudet vaikuttavat menestymiseen kaikilla aloilla. On esimerkiksi oltava aidosti innostunut asiasta.

– Huomasin lopulta, että ala ei sovi kaikille, vaikka se on periaatteessa jokaiselle mahdollinen. Se vaatii oikeanlaisen persoonan, sanoo Pellas.

Kirjassa nousee esille myös äitiyden ja uran sovittamisen ristiriita, joka vei Pellaksen työuupumuksen partaalle. 15 vuoden aikana hän oli kahdesti lähellä burnoutia, ensimmäisen kerran avioeron jälkeen jäädessään yksin huolehtimaan kodista ja taloudesta ja toisen kerran neljä vuotta sitten. Toisen väsähtämisen myötä hän päätti pitää pienen tauon yritystoiminnasta ja pistää samalla kansiin sen, mitä oli suoramyyntiurallaan oppinut.

– Se oli samalla halu tehdä yhteenveto siitä pitkästä ajanjaksosta, jossa työ oli kuitenkin tosi tärkeässä roolissa, ja myös halu jakaa vinkkejä muille alalla työskenteleville, sanoo suoramyyntityöt jo lopettanut, mutta yhä alan yrityksessä taustalla toimiva Pellas.

Samaistumiskohtaa kirjasta voivat löytää erityisesti suoramyyntialan työt tuntevat sekä perheen ja uran yhdistämisen kanssa tasapainoilevat ja ylipäätään kaikki, jotka miettivät, mitä haluaisivat elämässään tehdä. Viimeksi mainittuun viitaten kirjassa on myös kolme vuotta sitten elämäntaidonvalmentajaksi kouluttautuneen Pellaksen tekemiä valmennuksellisia tehtäviä, joiden äärellä lukija voi miettiä tavoitteitaan ja unelmiaan.

Unelmiensa tavoittelua harkitsevia Anu Pellas kannustaa rohkeuteen. Hän myös kannustaa ihmisiä ylipäätään unelmoimaan.

– Usein eletään peruselämää päivästä toiseen ja jotenkin tyydytään siihen, että eihän tässä mitään kummempaa voi tapahtua. Mutta uskon tosi vahvasti, että jos ihmisellä on mielessä vahva visio siihen, mitä haluaa elämään, niin jotenkin ne keinot löytyy ja siihen tavoitteeseen pääsee käsiksi, kun vaan jaksaa sitä vaalia mielessään.

Jatkossa Pellaksen toiveena on kirjoittaa toinen kirja, mutta olisiko se esikoisteoksen tyylinen vai jotain muuta, sen näyttää aika.

– Varmaan se minun kirjoitustapa on aika samantyylinen, että tykkään pohtia asioita ja oman kokemuksen kautta peilata. Mitään tietokirjaa minulta tuskin tulee koskaan syntymään, mutta ei kyllä ihan romaaniakaan. Jotain siltä väliltä, pohtii Pellas.

Pärnämäessä kasvaneella ja 1990-luvulla Joutsasta poismuuttaneella Pellaksella on yhä Joutsassa perhettä ja ystäviä. Hän on myös vieraillut paikkakunnalla säännöllisesti, tosin ei viime aikoina.

– Korona-aika on tehnyt sen, että olen käynyt siellä pari kertaa vaan tässä puolen vuoden aikana.

Tarja Kuikka

Kuva: Anu Kajela

Tagged with →