Jyväskylän seudun matkailualuetta kehittävän ja markkinoivan Visit Jyväskylän matkailujohtajaksi on nimitetty syyskuun 2020 alusta Susanne Rasmus (kuvassa). Hän siirtyy tehtävään saman organisaation matkailu- ja markkinointipäällikön tehtävästä. Susanne Rasmus on entinen luhankalainen.

Jyväskylän yliopistosta viestintätieteiden laitokselta valmistunut Rasmus on toiminut matkailualalla yli 20 vuotta, ensin yksityisellä ja sittemmin julkisella puolella.

Jyväskylän kaupungilla Rasmus on työskennellyt erilaisissa matkailun, viestinnän ja markkinoinnin kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä vuodesta 2007 saakka.

Matkailujohtaja vastaa Jyväskylän seudun matkailualueen kehittämisestä, strategian toteuttamisesta, palveluyksikön operatiivisen toiminnan ohjaamisesta ja toimii matkailuorganisaation esimiehenä. Visit Jyväskylän tehtäviin kuuluu keskeisesti muun muassa valtakunnallinen ja kansainvälinen matkailumarkkinointi, matkailuneuvonta, matkailualueen kehittäminen ja verkostoyhteistyö. Lisäksi Visit Jyväskylä hallinnoi kansainvälisen matkailun edistämiseen ja matkailualueen kehittämiseen suunnattuja maakunnallisia matkailuhankkeita sekä toimii yhteystahona Visit Finlandin ja muiden valtakunnallisten matkailun kattojärjestöjen suuntaan.

– Edistämme matkailualueen kilpailukykyä ja vaikutamme matkailualueesta syntyvään mielikuvaan sekä tunnettuuteen valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Alueen matkailustrategiaan perustuvassa työssä kasvatamme Jyväskylän seudulle suuntautuvaa matkailua ja vahvistamme alueen vetovoimaa ja elinkeinoelämää. Matkailu luo alueelle merkittävästi tuloja ja vaikuttaa työllisyyteen, kertoo Susanne Rasmus.

Joutsan kunta on tehnyt vuoden 2019 alusta lukien kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Visit Jyväskylän kanssa. Yhteistyösopimuksen piirin kuuluvat kaikki Visit Jyväskylän tuottamat kotimaan ja kansainvälisen matkailumarkkinoinnin ja matkailuneuvonnan palvelut sekä alueen yleinen imagomarkkinointi.

Markku Parkkonen

Tagged with →