Taiteilija Raija Tuulikki Nieminen on pitänyt elokuussa syntymäkodissaan Kuuselassa taidenäyttelyn jo hyvin monta vuotta peräjälkeen. Ja oli korona-aika tai ei, niin pidetään se näyttely tälläkin kertaa, tosin supistettuna ja virusvarotoimin. Monta muolimata – Kuuselan kesänäyttely 2020, on avoinna Kuuselan talon vanhassa aitassa, Tammilahden kylällä, Levämäentien suunnassa seuraavalla viikolla keskiviikosta sunnuntaihin 2.9.–6.9.

Hilkulla se kaikesta huolimatta oli, ettei näyttelyä olisi pidetty. Uusimmat teokset olivat Niemisellä jääneet Heinolan kotiin, mutta onneksi ystävätär yllytti näyttelytoimiin tänäkin vuonna.

Yleensä näyttelytiloja on ollut neljä, nyt kaikki on keskitetty pihapiirin vanhaan aittaan. Näyttelyvieraat ovat tottuneet, että lukuisin esillepano on asuntalossa, mutta luonnollisesti korona-aikana se ei tule kyseeseen.

Vanhan piha-aitan tunnelma on kuitenkin erinomainen parinkymmenen maalaustaiteen teoksen esillepanoon. Se on sekoitus vanhaa ja uutta, osin muutaman vuoden takaisia töitä, mutta näytteillä on myös maalaus Niemisen ”keskikaudelta”, mikäli ilmaisu sallitaan.

Kyse on vuoden 1989 Lofoottien maalausmatkan sadosta. Voimakasta tunnelmaa pursuava öljyväriteos näyttää meille hetken, kun vuonoa kohti on tulossa myrsky tummine pilvineen.

– Maalasin neljä teosta paikan päällä silloin. Se oli upea paikka maalata, vuoret kuvastuivat veteen ja öljyväreillä saa elävän tunnelman teokseen. Halusin tuoda esille myös näitä vanhempia töitäni, ja nyt kun katson niitä, niin tuntuu, että nämähän ovat oikein onnistuneita, naurahtaa taiteilija Nieminen.

Kauan taidetta tehneillä on usein kausia, jolloin joku tyyli on enemmän käytössä, entistenkään toki unohtumatta. 1980-luvulla Nieminen maalasi paljon öljyväreillä. Hiili ja liitu ovat olleet koko ajan matkassa mukana. Juuri parhaillaan on työn alla hiilityö enkelistä, jossa on aavistus liitua ja vesiväriä mukana.

– Olen saanut töistäni palautetta, että ne ovat elävän tuntuisia. Mikä on kenestäkin taidetta ja mikä ei, on monimutkainen asia. Minä kuitenkin jaksan sillä pitkään, kun jotkut ihmiset kertovat saavansa taiteestani energiaa, se on minulle tärkeää, kertoo Nieminen.

Kuuselan näyttely on avoinna iltapäivisin. Vieraiden on huomioitava turvavälit.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Myrsky lähestyy Lofooteilla vuonna 1989 Raija Tuulikki Niemisen teoksessa. Öljyvärityö on täynnä voimakasta tunnelmaa.

Vanhan aitan kokoelmasta voi mainita tänä vuonna tehdyn teoksen Kuoleva kukka. Se on hiilityö, jossa on aavistus vesiväriä mukana.