Joutsan uuden sote-keskuksen rakennustyöt ovat valmistuneet. Talo luovutetaan Joutsan kunnalle kuluvan viikon perjantaina. Tämän jälkeen on vuorossa talon kalustaminen ja muun muassa teknisten järjestelmien testaus. Varsinainen käyttöönottopäivä ei ole vielä tiedossa, mutta se on todennäköisesti lokakuun lopulla tai marraskuussa. Kuntalaisille järjestetään ennen käyttöönottoa 8.10. esittelypäivä talon tiloissa.

Sote-keskuksen rakentaminen alkoi viime vuoden heinäkuun puolivälissä ja työ on edennyt koronavirusepidemiasta huolimatta aikataulussa.

Seuraava iso rakennushanke kunnalla on Palvelukeskus Jousen yhteen siipeen saneerattava sakuko-osasto eli vuodeosasto. Tämä hanke päästäneen aloittamaan ensi vuoden helmikuussa ja se valmistunee ensi vuoden loppuun mennessä.

Kunnassa on myös pohdittava vanhan terveyskeskuksen purkamista. Purkaminen saattaa tulla käytöstä poistuvien poliklinikan tilojen osalta kyseeseen jo ensi vuonna ja vuodeosaston osalta uuden vuodeosaston valmistuttua.

Kuvassa yllä: Joutsan uuden sote-keskuksen aulan seinää koristaa paikallisen Grafiteam Oy:n tekemä iso kuvataulu. Viime viikon torstaina sote-keskusta Joutsan Seudulle olivat esittelemässä rakennusurakoitsija Insinöörityö Hentisen vastaava mestari Pekka Munukka (vas.) ja toimitusjohtaja Ilkka Hentinen (oik.) sekä Joutsan kunnan tekninen johtaja Juha-Matti Näykki. Tämän jutun kuvien ottohetkellä rakennustyömaan viimeistelytyöt olivat vielä kesken.

Ensiavun sisäänkäynti ja toimenpidehuone.

Joutsan uusi sote-keskus

Joutsan uuden sote-keskuksen Joutsansalmen puoleisessa siivessä ovat poliklinikan tilat (lääkärien vastaanottohuoneet ym.), kuvantamisen tilat, tarkkailuhuone sekä ensiapu. Rakennuksen keskiosassa on muun muassa sisääntuloaula ja asiointipiste, fysioterapian tilat (mm. kuntosali), näytteenoton tilat sekä henkilökunnan sosiaalitiloja. Myllytien puoleiseen siipeen tulee perhekeskuksen tiloja eli neuvoloiden ja sosiaalityöntekijöiden vastaanottohuoneita sekä mm. kaksi ryhmätilaa.

Rakennuksen kokonaisala: 1546,5 m2
Perhekeskuksen huoneistoala: 446 m2
Poliklinikan huoneistoala: 989 m2
Hankkeen budjetti: hieman alle 5,0 miljoonaa euroa.

Perhekeskuksen monitoimitilasta aukeaa näkymä leikkipihalle sekä asiakkaiden parkkipaikalle. Henkilökunnan parkkipaikat ovat jatkossa Myllytien toiselle puolelle rakennetulla parkkipaikalla.

Sote-keskuksen valmistuminen johtaa vanhan viraston tyhjenemiseen

Sote-keskuksen valmistumisesta seuraa Joutsan kunnassa ketjureaktio, joka johtaa todennäköisesti Liikekeskuksen talossa olevan vanhan kunnanviraston tyhjentymiseen. Syksyllä kunnan sosiaalipuolen työntekijät perusturvajohtajaa lukuun ottamatta muuttavat nykyiseltä kunnanvirastolta uuteen sote-keskukseen. Heiltä vapautuviin tiloihin taas muuttavat vanhassa kunnanvirastossa työskentelevät kunnan työntekijät ja vanha virasto tyhjenee.

Kunnan tarkoituksena on ollut purkaa ainakin Liikekeskuksen matala liikesiipi viimeistään vuoden 2022 loppuun mennessä. Todennäköisesti kunta kuitenkin purkaa koko rakennuksen. Rakennuksen kohdalta vapautuvalle alueelle on alustavasti kaavailtu ainakin uutta torialuetta.

Markku Parkkonen

Sote-rakentamisen erityispiirteitä: röntgenhuoneen seinä on eristetty lyijylevyillä.

Rakennusurakan yhteydessä tehtiin yhdyskäytävä uuden sote-keskuksen ja Palvelukeskus Jousen välille. Joutsan uusi vuodeosasto tullaan saneeraamaan kuvassa vasemmalla näkyvään Jousen siipeen.

Katso video sote-keskuksesta: