Joutsan pääkirjastossa on esillä Mirja Lammin näyttely Taide, elämäni suola 29.8. asti. Tässä näyttelyssä Lammi on erityisesti halunnut tuoda nähtäville maalauksia Joutsan Myllynkoskelta. Paikka on tarjonnut paljon aiheita maalauksille, ja näkymät saavat Lammin palaamaan sinne aina.

– Vuosien varrella olen aina uudelleen palannut sinne eri vuodenaikoina valokuvaamaan tai maalaamaan. Virtaava vesi kiehtoo, vaikka sitä on erittäin vaikea vangita paperille, kertoo Lammi.

Hän kertoo myös suhteestaan ja henkisestä sidoksestaan taiteen tekemisestään

– Kuvataide on aina ollut elämäni suola. Vaikka iän myötä maalaaminen hidastuu, voi silti vielä nauttia hienosta harrastuksesta ja jatkaa niin kauan, kun intoa ja voimia annetaan.

Vuonna 1934 syntynyt Lammi on harrastanut taidetta koko ikänsä, ensimmäisellä taideleirillä hän oli 19-vuotiaana. Siellä opeteltiin lähinnä öljyvärimaalausta. Akvarellimaalauksen hän löysi 1980-luvulla ja se on luontunut taiteilijalle kaikkein parhaiten.

Joutsan Seudun Taideseuran näyttelyihin hän on osallistunut seuran perustamisesta vuodesta 1983 lähtien. Lisäksi tulee lukuisa määrä muita taidenäyttelyitä. Lammin töitä on hankittu muun muassa Joutsan ja Leivonmäen palvelutaloihin, Joutsan terveyskeskukseen, Joutsan kummikuntaan Viron Tähtvereen sekä Jyväskylän Taidemuseoon.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Kesän valoa ja varjoa Myllynkoskella, Mirja Lammi 2001, akvarelli.

Kesäyö, Mirja Lammi 2020, akvarelli.