Joutsan Hevosystäväinseura järjesti lauantaina Joutsassa paikallisravit. Radalla nähtiin runsaat 60 ravuria, joista vajaat kymmenkunta oli seudun omia tai kytköksen seudulle omaavia. Lähtöjä juostiin kahdeksan, yksi niistä oli ponilähtö ja loput hevosten lähtöjä. Hevosten lähdöt juostiin 2.000 metrin tasoitusajoina.

Seudun omista tai muun kytköksen seudulle omaavista hevosista ravien menestyjät olivat päivän ensimmäisessä kylmäveristen lähdössä juossut suomenhevosori Kiitävä ja lämminveristen monté-lähdössä juossut lämminveritamma Fillyjonka Fellow. Kesäjoutsalainen, nelivuotias Kiitävä aloitti lauantaina kilpauransa ja avaus olikin komea. Lainakuski Kari Venäläisen ohjastama Kiitävä otti jo alkumatkasta kärkipaikan ja säilytti sen loppuun saakka. Voittoajaksi oriille kirjattiin 33,7. Kiitävää valmentaa sen kasvattaja, Joutsan ratatallin aikanaan perustanut Taisto Nurmio.

Samassa lähdössä Kiitävän kanssa juoksi Susanna Purojärven valmentama ja toisen ohjastajan poisjäännin vuoksi myös Purojärven startissa ohjastama Ypäjä Menevä. Ruunan päivä ei ollut paras mahdollinen, se laukkasi jo alussa ja jäi kärjestä. Sijoitus oli lopulta seitsemäs.

Fillyjonka Fellow´lla on valmentajansa, leivonmäkisen Markku Koiviston kautta kytkös Joutsaan. Joutsan ravit selostanut Jere Törmälä haastatteli tamman ohjastajaa Virpi Kuossaria tuoreeltaan heti voittajan loimituksen jälkeen.

Leivonmäkisen Markku Koiviston valmentama ja Virpi Kuossarin ohjastama Fillyjonka Fellow otti oman voittonsa lämminveristen monté-lähdössä ajalla 18,7. Samassa lähdössä juossut luhankalaisruuna Ahasveros ja sen ohjastaja Heta Huuskola joutuivat tyytymään viidenteen sijaan Ahasveroksen laukattua ja jäätyä kärkikahinoista. Ruunan omistaa Jukka Huuskola Luhangasta.

Päivän viidennessä lähdössä starttasivat Markku Koiviston omistama ja valmentama Arcadia sekä Metsä-Pirkka Ky:n omistama ja Jouko Pirkkalaisen valmentama Minnie The Moocher S. Kari Venäläisen ohjastama Minnie The Moocher S. oli kolmas ajalla 18,2 ja Pekka Vehviläisen ohjastama Arcadia neljäs ajalla 18,7. Arcadia otti hyvän alun ja johti vielä 800 metriä ennen maalia, mutta joutui luovuttamaan lopulta kärkipaikkansa. Lähdön voittoaika oli 17,4.

Myöhemmissä lähdöissäkään ei enää seudulle voittoja kirjattu. Susanna Purojärven valmennettavista Virpi Kuossarin ohjastama Montsan Vippi laukkasi kylmäveristen monté-lähdössä lähtösuoran päässä ja hylättiin lopulta pitkän laukan vuoksi. Sen sijaan päivän viimeisessä lähdössä juosseella Viksu Viliveillä oli ainekset voittoon, sillä Kari Venäläisen ohjastama ruuna johti hyvän matkaa. Lopulta se joutui kuitenkin luopumaan kärkipaikastaan ja jäi neljänneksi. Viksu Vilivein omistaa Team Matilda Joutsasta.

Pasi Haapasaaren omistama Tee Wee Paroni palkittiin raveissa vuoden 2019 joutsalaisravurina.

Vuoden 2019 joutsalaisravurina paikallisraveissa palkittiin runsaat 15.000 euroa viime vuonna juossut Tee Wee Paroni. Samalla tunnustuksella edellisvuonnakin palkittua ruunaa ei tällä kertaa Joutsan raveissa nähty, mutta sen omistaja-valmentaja Pasi Haapasaari kävi pokkaamassa yleisön edessä palkintokukat ja kertoi samalla hieman 11-vuotiaan ruunansa kuulumisia.

Koronavirustilanne sotki tänä keväänä Tee Wee Paronin kuten muidenkin ravihevosten kisakauden ja alkuvuoden muutamien starttien jälkeen ruuna jäi maaliskuun alkupuolella tauolle ja juoksi tauon jälkeen ensimmäisen starttinsa vasta kesän alussa. Sittemmin ruunalla on ajettu Haapasaaren mukaan harvakseltaan kilpaa varsinaisen tähtäimen ollessa vasta talvikaudessa.

Ponilähdön ja hevosten lähtöjen lisäksi Joutsan paikallisraveissa juostiin tapahtuman perinteinen suosikkilähtö, lasten keppihevoskisa. Siihen osallistui tälläkin kertaa runsaasti osanottajia. Myös yleisöä oli raveissa tänä vuonna runsaasti.

Tarja Kuikka

Katso lisää kuvia raveista:

Keppihevoslähdössä oli runsaasti osallistujia.
Keppihevoslähdössä pienimmät saivat hieman etumatkaa isompien startatessa taaempaa radalta.
Ypäjä Menevä laukkasi jo lähdön alussa, jäi kärjestä ja sijoittui lopulta seitsemänneksi. Ruunaa ohjasti Susanna Purojärvi.
Kamppailemassa lämminveristen monté-lähdössä Fillyjonka Fellow ja Virpi Kuossari (vas.), Red Guy User ja Taru Ahola sekä Ahasveros ja Heta Huuskola.
Päivän viidennessä lähdössä juoksi kaksi joutsalaishevosta, Minnie The Moocher S (2. vas.) ja Arcadia (sisäradalla voittajan takana). Kuvassa loppusuoran kamppailussa lähdön voittanut Cherokee King, toiseksi sijoittunut Royal Andy, Minnie The Moocher S ja Arcadia.
Kylmäveristen monté-lähdössä juossut Montsan Vippi laukkasi lähtösuoran päässä ja hylättiin lopulta pitkän laukan vuoksi. Montsan Vippiä ohjasti Virpi Kuossari.
Päivän viimeisessä lähdössä ravannut Viksu Vilivei (takana 2. vas.) piti hyvän matkaa kärkipaikkaa, mutta joutui lopulta luopumaan paikastaan ja tyytymään neljänteen sijaan.

Katso video raveista: