Menneiden vuosikymmenten teknisistä laitteista tuppaa muodostumaan melkeinpä poikkeuksetta tulevaisuuden harrastusvehkeitä. Ja mitä erikoisempi ja enemmän tunteita jakanut laite on kyseessä, niin sen parempi. Harppi-Saksan eli DDR:n eli Saksan demokraattisen tasavallan marxismi-leninismi–ideologian alla tehdyt autot tuntuvat erityisen herkästi keräävän uskollista harrastajajoukkoa. Ehkä se on se kaksitahtimoottorin viehätys? Tai tuulahdus (katkuinen sellainen) maailmasta, joka oli toisenlainen kuin tämä päivä?

Wartburg 353W Tourist -autoon käyvät kaikki edellä mainittu, ja Ismo Saari on sellaisen tyytyväinen omistaja. Joutsan kirkonkylällä moni onkin varmasti huomannut tämän vihreän, kovasti pörisevän farmariauton.

– Tässä on kaksitahtimoottori, ja se on niin sanotusti se ainoa oikea moottori Wartburgiin. Vaikka on näiden viimeisiä malleja tehty nelitahtimoottorillakin. Ajoin kaverin kanssa tällä merkillä rallia joskus 1990-luvulla, ja kai sitä silloin jäi koukkuun. Sipiläisen Timo on tämän yksilön pelastanut, ja häneltä tämän hankin itselleni, taustoittaa Saari vuonna 1989 ensirekisteröityä harrasteautoaan.

DDR-ajoneuvoille on maassamme omistautunut suoranaisia kerhoja, ja Harppi-Saksan ajoneuvoille järjestetään säännöllisesti kokoontumisajoa. Saarikin oli pidemmälle kehitetyllä kartanomallillaan läsnä sellaisessa Ikaalissa heinäkuussa.

– Kaikkihan tätä pitävät huonona autona, mutta Ikaalisiinkin ajettiin ilman mitään ongelmaa. Yksinkertainen, simppeli laite, kyllä se kestää. Nykyään Wartburg on sellainen katseenkerääjä, jolle muut ihmiset nostavat peukkua. Ja täytyy muistaa, että tämä onkin mallia W (Weiterentwicklung), eli pidemmälle kehitetty, virnistää Saari.

Wartburg-merkkisiä autoja valmistettiin Itä-Saksassa vuosina 1956–1991 viittä eri mallia. Suomessa yleisimmät olivat 311- ja 353-versiot.

Wartburgin eli ystävien kesken Warren tekniikka perustui 40-luvun saavutuksiin ja joistakin uudistuksista huolimatta, se lakkasi olemasta kilpailukykyinen länsimaisiin autoihin, edes halvempiin sellaisiin, jo 1960-luvulla. Mutta kuten useissa lähteissä todetaan, heikon imagen ja karkean tekniikan antoi anteeksi, kun tarpeeksi halvalla sai. Suomen maaseudun huonokuntoisia teitä lanasikin Warrella sen edullisen hankintahinnan ansiosta oma uskollinen käyttäjäkuntansa.

Tuulilasi-lehti otsikoi artikkelinsa tästä autosta vuonna 1984 osuvasti: Vähän rahan rattaat. Tekniikan Maailma vuonna 1980 ei jäänyt pekkaa pahemmaksi otsikollaan: En etsi valtaa loistoa. Molemmat lehtijutut ja paljon muuta lukija löytää Warreteam-nettisivuilta, jonne on talletettu paljon deedeeärräläistä tiedon kultakimpaletta.

Wartburgeja oli Suomen ajoneuvorekisterissä vuoden 1969 lopussa noin 10.000 kappaletta ja vuoden 1979 lopussa noin 13.000 autoa. Parhaina vuosina 1960- ja 1970-luvuilla myytiin yli 2.000 Wartburgia. Vuonna 1981 Suomessa rekisteröitiin 1.146 uutta Wartburgia ja tuolloin se oli rekisteröintitilastossa 18. sijalla, esimerkiksi Audin, Citroënin ja Renaultin edellä. Vuoden 1999 lopussa niitä oli rekisterissä vielä 732 kappaletta, ja siitä lähtien auto on muuttunut kuriositeetiksi.

Vuoden 2019 lopussa eri mallin Warreja oli rekisterissä yhteensä 59 kappaletta, joista 353W-mallisia oli 13.

Lähteissä määritellään auton ominaisuuksiksi suuri polttonesteenkulutus, voimakas sisämelu, raskas ohjaus ja maantiepölyn tunkeutuminen matkustamoon ajon aikana. Muiden autoilijoiden kerrotaan menevän maantiellä mielellään Wartburgin ohi sen pistävänhajuisen pakokaasun vuoksi. Warren vanhanaikainen tekniikka tarkoitti samalla kohtuullisen helppoa huollettavuutta, minkä ansiosta sen omistajiin lukeutui paljon ns. tee se itse -miehiä.

Joutsan Seutu kysyi Saaren Ismolta kommenttia näihin määrittelyihin, joista osa juontaa juurensa ajalle, jolloin Kekkonen vasta harjoitteli presidenttinä olemista.

– Bensaa menee alle kymmenen litraa satasella. Ei se huono lukema ole. Enää ei kakstahtibensaa saa huoltoasemilta, mutta öljyä pitääkin sekoittaa itse 98-oktaanisen bensan joukkoon, vähintään kahden prosenttista sekoitusta pitää olla. Eli tarkemmin sanottuna tässä on seosvoitelu, kertoo Saari ja kiristää samalla sormin konepellin raitisilmaohjaimen irtoamaisillaan olevaa ruuvia.

Pistävänhajuisen pakokaasun tuoksun Saari epäilee muuttuneen enemmän kukkakedon suuntaan nykyisten synteettisten öljyjen ansiosta. Warren karvan alle tuhatkuutioinen kaksitahtimylly kehittää noin 50 DIN-hevosvoimaa. Kuusikymmentäluvun alussa autoa mieliville oli tarjolla useitakin kaksitahtimoottorilla varustettuja menopelejä, mutta jo vuonna 1976 Wartburg oli rotunsa ainoa vanhojen autolehtien mukaan.

Entäpä raskas ohjaus? Kuulemma Wartburgissa ei ole sen raskaampi ohjaus kuin toisessa kommunismin timantissa, Trabantissa. Hammastanko-ohjaus on tosin nykyaikaisesta ohjaustehostimesta mahdollisimman kaukana. Nykyiset tiet päästävät muutenkin paljon helpommalla auton vanhanaikaiset ajo-ominaisuudet. Siksi Saari ei ole maantiepölyäkään kabiinissa huomannut.

– Jos tässä autossa jokin on suurta, niin toleranssit, kuittaa haastateltava käyttäen Wartburg-huumoria.

Mutta sisämelu on sen sijaan jopa salakavala ongelma. Asiaa saattoi lähestyä tieteellisesti, sillä toimituksella on hallussaan desibelimittari. Normaali Warren käyntiääni oli mittauksessa hieman yli 80 desibeliä. Kun moottoria hieman kuritetaan kaasupolkimella, desibelit ovat jo 105 db. Tällä lukemalla kuulovaurion riskiin pääsee 15 minuutin altistuksella.

Tämän jälkeen toimitus pääsee mukaan testiajolle. Auton sisustus, hallintalaitteet ja penkit tuovat lähellä viiskymppiä käyvällä ihmisille muistoja isoisästä tai siitä naapurin sotaveteraanista, jonka kyydissä pääsi pienenä poikana mukaan ostamaan irtokarkkeja kirkonkylältä.

Warre liikkuu kiihdyttäessä yllättävän virkeästi, voi tosin olla, että äänitehosteiden miehekkyys hämää tässä vaiheessa. Joka tapauksessa ei sillä valtatielläkään jalkoihin jää muulle liikenteelle. Vaihteiden päälle saaminen vaatii hieman laatikon hämmentämistä, mutta tottumus on siinäkin toinen luonto.

Desibelimittarin lukema liikkuu jossain 85 db:n tuntumassa, mikä taso voi päivän ajolla vaurioittaa korvia. Ajonopeutta emme valitettavasti saaneet selville, sillä kesken kaiken Saari alkaa manaten takoa nyrkillä mittaristoa.

– Taas ne mittarit lakkasivat toimimasta. No joo, katsohan kun on hieno radio tuossa. Tosin se on tarpeeton, kun ei sitä tässä melussa pysty kuuntelemaan.

Saaren yksilöllä on ajettu 77.800 kilometriä, joista nykyinen omistaja jo 4.000. Kerran on kannentiiviste pitänyt vaihtaa, ja tähän ominaisuuteen on viitattu myös entisajan autolehdissä. Sen nykyinen omistajakin allekirjoittaa täysin, että Warrella ajajan on hyvä omata tee-se-itse-miehen ominaisuuksia.

Perillä tarkastelemme vielä moottoritilan laitteiston yksityiskohtia. Tällöin paljastui, että toisesta ajovalosta oli johto irti.

– No nythän se mittaristokin alkoi taas toimia, ilahtuu Ismo Saari, Wartburg-harrastaja.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Ismo Saari itselleen tämän itäsaksalaisen autoteollisuuden helmen, Wartburg 353W Tourist.  Tämän yksilön ensirekisteröinti on vuodelta 1989.

Konepellin alta paljastuu kaksitahtinen voimakone.

Hallintalaitteet, istuimet ja ylipäänsä sisäinen olemus ovat aikansa mukaisia. Karu, mutta kaikki tarpeellinen löytyy.

Historiaa tämäkin. Kyseinen mainostarra on tullut Saarelle jostain 30 vuoden takaisista Liikennekilpailuista. Hän päätti liimata sen Warrensa takaikkunaan.

Tagged with →