Joutsan Seudun Facebook-sivuilla toteutettiin kysely, kuka tai ketkä ovat seutukunnan merkittäviä somevaikuttajia. Kriteereinä olivat muun muassa aktiivisuus sosiaalisessa mediassa, somepäivityksien leviäminen sekä ylipäätään sosiaalisessa mediassa vaikuttaminen monin eri tavoin. Ehdotukset tuli jättää lehden nettisivujen juttuvinkki- lomakkeen kautta.

Ehdotuksia tuli yhteensä kymmenkunta ja suurin osa ehdotuksista linkittyi johonkin yritykseen. Kyselyssä pyrittiin selvittämään yksittäisiä somevaikuttajia, ei niinkään yrityspuolen toimijoita. Ehdotuksien ja perusteluiden pohjalta raati valitsi merkittävimmäksi vaikuttajaksi Marko Nikkasen. Nikkasta ehdottaneet perustelivat, että Nikkasen avaukset Joutsan FB-ryhmässä saavat aikaan hyvin värikästä keskustelua sekä toimenpiteitä.

Nikkanen itse kokee olevansa havainnoija, joka haluaa nostaa esille asioita hyvässä hengessä ja positiivisella mielellä. Missään nimessä tarkoitus ei ole aiheuttaa ikävää kismaa, vaan päivityksiä Nikkanen sanoo tekevänsä yhteisen hyvän edistämiseksi.

– Haluan nostaa esille aiheita, jotka vaatisivat toimenpiteitä tai ovat jollain tapaa epäkohtia. Kun asioita ottaa esille asiallisesti, kritisoi tai antaa kehittämisehdotuksia, niistä voi syntyä yhteistä hyvää, toteaa Nikkanen.

Pienen paikkakunnan elämää pitkään seurannut Nikkanen sanoo havainnointien syntyvän useasti koiraa lenkittäessä. Paikallisuus ja siihen liittyvät asiat ovat kiehtoneet Nikkasta aina, ja kylän elämää seuratessa tulee halu reagoida asioihin. Facebookiin on Nikkasen mielestä mieluista kirjoittaa, kunhan aiheen ottaa asiallisesti esille.

– On mukava seurata, kun päivityksiin reagoidaan, aiheesta syntyy keskustelua tai parhaimmassa tapauksessa avauksen ansiosta toteutuu konkreettisia toimenpiteitä. Mielestäni Joutsassa on hyvä talkoohenki ja yleensä ihmiset lähtevät toteuttamaan asioita, jos joku ensin vain nostaa aiheen esille, summaa Nikkanen.

Päivitykset ovat Nikkasen mielestä tärkeitä myös tiedottamisen näkökulmasta tarkasteltuna. Nikkanen seuraa tiivisti alueen tapahtumia ja pyrkii omalta osaltaan antamaan huomioarvoa niille. Erityisesti kulttuuri ja urheilu ovat aiheita, joista on mukava päivittää.

– Mitä enemmän jaamme infoa kotikylän tapahtumista ja positiivisista teoista, sitä paremmin ihmisille muodostuu kuva kylän aktiivisuudesta. Kenties ihmiset ajattelevat, että kyllähän täällä tapahtuu, ovat tietoisia ja osaavat halutessaan tulla paikalle, toteaa Nikkanen.

Toinen merkittävä asia on luonto, josta Nikkanen mielellään päivittää. Nikkasen mielestä luontokuvilla on mukava herätellä ihmisiä tutustumaan alueeseen ja maisemiin, joista saa aidosti joutsalaisena olla ylpeä.

Nikkanen näkee, että vuosien kokemuksella ja tuntemuksella hän rohkenee esittää asioita. Facebook on foorumi, jossa voi mielipiteensä esittää, kunhan pitää asiallisen suodattimen päällä.

Yksi mieleenpainuvimmista aloitteista Nikkaselle on skeittirampin korjaushanke, joka lähti Nikkasen esittäessä raflaavan ”korjaa tai purkaa”- mielipiteen.

– Oli ihana nähdä, kun muutamat ihmiset ottivat asiakseen ja lähtivät tekemään toimenpiteitä. Siinä nähtiin, että ellei kukaan nosta asiaa esille, ei asioille välttämättä tapahdu mitään. Ei vain aika riitä kaikkeen yksin, ja tässä talkoovoiman ja innokkaiden apukäsien merkitys korostuu, listaa Nikkanen.

– Näen, että sosiaalinen media on pienellä paikkakunnalla tärkeä kanava. Sen kautta pääsee halutessaan aktivoitumaan ja tekemään, yhteisen ja yleisen näkemyksen hyväksi, summaa Nikkanen.

Muita ehdotettuja seutukunnan somevaikuttajia

  • Luhangan Helmi
  • Milla Tuominen/ Kukko ja Kili
  • Seija Hauvala
  • Dalia Elwan
  • Pikkupuoti

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Perheen Urho-koira on useasti mukana Nikkasen julkaisemissa kuvissa, tässä ihaillaan pilviä heinäkuun alkupuolella. Kuva: Marko Nikkanen.

Keväällä ikuistettu otos Leivonmäeltä Kirveslammen pitkoksilta. Kuva: Marko Nikkanen.