Paikallislehti Joutsan Seutu sai käyttöönsä lukijan viime viikolla ottaman kuvan Rutalahden suunnalta. Kuvaaja epäilee tämän viisimetrisen kynnösjäljen syntyneen villisikojen tekosina. Sorkkien tekemiä jälkiäkin olisi paikalta havaittu, mutta sade oli sotkenut ne niin pahoin, että aivan sataprosenttisen määritelmän tekeminen tämän aineiston perusteella on vaikeaa.

Itä-Päijänteen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jyrki Ilmonen uskoo kuitenkin hänkin asialla olleen villisian.

– Kyllä kuvan tekoset ovat villisian. Ei muu eläin kynnä maata noin laajalta alalta. Itä-Päijänteen alueella on tehty sioista havaintoja kevään ja kesän aikana, mutta huomattavasti vähemmän kuin mitä muutama vuosi sitten tehtiin.

– Rutalahdesta ei ole tullut sioista havaintoja, mutta liikkuvina eläiminä siat vaihtavat äkkiä paikasta toiseen, toteaa Ilmonen.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Lukijan kuva Rutalahden suunnalta saa epäilemään, että villisika on tehnyt ruokaa etsiessään tämän kynnösjäljen.