Joutsan Pommin nuoret nappasivat kaikkiaan yhdeksän kultamitalia ja yhden pronssin piirinmestaruuskisoista Asikkalassa ja Lahdessa viikonloppuna. Lauantaina mestareiksi juoksivat Benedict Seppälä, Veera Reponen sekä Luukas Kemppainen. Sunnuntaina Lahdessa edellisten lisäksi voittoihin ylsi Valtteri Virtanen kahdella mestaruudella.

Viikonlopun urakoitsija oli Olivia Fagerholm, jolla oli ohjelmassa peräti kuusi lajia. Näissä hän jäi täpärästi mitalisijojen ulkopuolelle pituudessa sekä pika-aidoissa.

Pommin nuorten tulokset olivat mainioita ja niillä olisi pärjätty monessa muussakin piirissä. Harmillisesti monet piirin nuoret, jotka kesän kisoissa muutoin ahkerasti käyvät jäivät kisoista pois tai olivat ilmoittautuneet, mutta eivät ilmestyneet paikalle. Näin erityisesti vanhemmissa sarjoissa. Kun kyseessä on kuitenkin tulosurheilu, oli tärkeintä omien tulosten parantaminen ja siinä hienosti joutsalaisnuoret onnistuivatkin. Kisoissa he tekivät kaikkiaan kaksitoista omaa ennätystään.

Viikonlopun piirinmestaruuskisojen tulokset joutsalaisurheilijoiden osalta, Asikkala 1.8. Lahden piirin pm-kisat 9-15 v osa 1.: T12 60m aitajuoksu: …4) Olivia Fagerholm 14,03. T12 200m: …4) Fagerholm 33,79. T12 pituus: …4) Fagerholm 374. T12 600m: …5) Fagerholm 2.14,11.

T14 300m: 1) Veera Reponen 43,99. P13 200m: 1) Benedict Seppälä 25,21. P13 kuula: …6) Ilmari Laitinen 8,18. P15: 300m 1) Luukas Kemppainen 39,97.

Lahti 2.8. Lahden piirin pm-kisat 9-15v osa 2: T12 60m: 1. alkuerä …5) Olivia Fagerholm 9,80. T12 3-loikka: …4) Fagerholm 8,59. P13 60m: 1) Benedict Seppälä 7,60 (alkuerässä 7,79). P13 Keihäs: 1) Benedict Seppälä 48,45, …5) Ilmari Laitinen 27,69. P14 100m: 1) Valtteri Virtanen 12,38, …3) Oliver Paappanen 15,55. P14 pituus: 1) Valtteri Virtanen 4,87, …5) Oliver Paappanen 3,39. T14 100m: 1) Veera Reponen 12,90. P15 pituus: 1) Luukas Kemppainen 5,41.

Tulostuutti: Yleisurheilu

17 v piiriottelu, Kouvola 22.7.2020: M17 200 m: 1) Daniel Keane, Lahden Ahkera, 23,00 … 5) Luukas Kemppainen, Joutsan Pommi, 24,72, …6) Valtteri Virtanen, Joutsan Pommi, 25,44.

M17 pituus: 1) Emil Porvari, Hartolan Voima, 6,80, …7) Luukas Kemppainen, Joutsan Pommi, 5,31. N17 200m: 1) Senja Roos, Lahden Ahkera 25,48, …4) Veera Reponen, Joutsan Pommi, 26,53. N17 4x100m: 1) Lahden Ahkera, 49,20 (joukkue: Ilona Saarikunnas, Pinja Ruoho, Senja Roos, Veera Reponen) 49,10. N17 4x400m: 1) Lahden Ahkera, Joutsan Pommi, 4.20,53 (joukkue: Veera Reponen, Ea Vuori, Sini Rajaniemi, Ilona Mononen) 4.20,53.

Lahti 23.7. Reilu-cup osakilpailu 4: T12 3-loikka: …5) Olivia Fagerholm 8,71. 9-15 v Keski-Suomen PM-kilpailut, Jämsä 24.7.2020: P13 200 m (tuuli +2,2): 1) Valtteri Kinnunen Jyväskylän Kenttäurheilijat, 25,49 (kilpailun ulkopuolella Benedict Seppälä, Joutsan Pommi, 25,88).

Helsinki 17-19v aluemestaruuskilpailut 27.-28.7.: N19 100m 2. alkuerä: …5) Anniina Haapala 13,38 (tuuli -1,7). N19 200m 3. erä: …6) Haapala 27,60 (tuuli -1,6). 1.8. Helsinki, Vuosaari-Games: Naiset 100m 3. erä: 7) Anniina Haapala JoutsPo 13,26.

Teksti ja kuvat: Mika Sirkka

Yläkuva: Ylimmässä T14 sarjan 100m mitalikolmikko voittaja Veera Reponen, kakkonen Jenni Seppälä (vas) ja Alexandra Vilander.

P14 pituuden voittaja Valtteri Virtanen ja kolmonen Topias Tervonen. Kisan kakkonen Hartolan Markus Porvari puuttuu.

Alimmassa kuvassa Luukas Kemppainen valmistautuu laskeutumaan.

Tagged with →