Rakkaudesta lajiin on sananparsi, jota voi hyvin käyttää hevosalan yrittäjyydestä puhuessa. Ala tuo vain harvalle isoja rahoja, mutta hevosten kanssa työskennellään silti usein suurella innolla. Myös joutsalaisen Saaga-Tallin yrittäjä Satu Grönstrandille tallinpidossa on kyse ensin hevosista ja vasta sitten liiketoiminnasta. Toukokuussa 30 vuotta täyttäneen vaellustallin yrittäjä pohtii, että jos olisi tehnyt alan töitä vain rahasta, ei se olisi kantanut häntä näin pitkälle.

– Eihän tässä työtunteja voi laskea, eikä maksaa itselleen semmoista palkkaa, mitä joku voisi ajatella. Tämä on kuitenkin pieni paikkakunta ja toiminta keskittyy niin voimakkaasti sulan maan aikaan, sanoo Grönstrand.

Jo vuodesta 1990 Grönstrand on tarjonnut asiakkailleen mahdollisuuden tutustua islanninhevosella Joutsan luontoon. Juuri islanninhevosiin hän päätyi halutessaan hevosen, jota kokemattomankin ratsastajan on helppo hallita. Hakiessaan ennen tallinsa perustamista oppia Islannista Grönstrand ihastui heti islanninhevosten sosiaalisuuteen, niiden laumaelämään ja siihen, miten ne kunnioittavat ihmistä johtajana.

– Ne ovat useimmiten kasvaneet laumassa ja muut hevoset ovat kouluttaneet ne sosiaalisuuteen. Ei ole sitä riskiä, että saisi hemmoteltuja hevosia.

Satu Grönstrandin tallissa asuu tällä hetkellä kuusi islanninhevosta, muun muassa jo iäkkäämmät tammat Lukka (vasemmalla) ja Spöng.

Aloittaessaan Saaga-Talli oli Suomen ensimmäisiä vaellustalleja. Nykyään Satu Grönstrand arvioi maassa olevan parikymmentä vaellustallia. Niitä on aloitettu, mutta myös lopetettu, sillä ala on rankka.

– Tässä pitää osata olla hevosten kanssa plus sitten asiakkaiden kanssa. Ei saisi niitäkään suututtaa, eikä pettää, sanoo Grönstrand.

Hän on itsekin käynyt läpi rankkoja vuosia. Saaga-Talli aloitti seitsemällä hevosella maastoratsastuksen merkeissä, mutta välillä hevosia oli jopa 20, osa niistä oli valmennus- ja kilpahevosia, ja liiketoimintaan kuului myös esimerkiksi hevosen ja tämän koulutuksen sisältävien tallipakettien myynti. Suuret kuviot päättyivät 1990-luvun lopulla konkurssiin. Kun asiat kuitenkin järjestyivät, Grönstrand päätti jatkaa ja supisti tarjonnan leireihin, maastoratsastukseen ja vaelluksiin.

Tänä vuonna haastetta on tuonut koronavirus. Suurin osa Saaga-Tallin asiakkaista on Uudeltamaalta, joten Uudenmaan ollessa suljettu asiakkaita ei käynyt. Vähemmistössä olevista viikoittain kävijöistä suurin osa tulee perhe- ja palvelukodeista, ja keväällä nekin olivat kiinni. Koronan takia Grönstrand ei myöskään uskaltanut ostaa kesäksi uusia nuoria hevosia.

Positiivinen yllätys tallinpitäjälle on korona-ajassa ollut hevostenhoitoa ja ratsastusta sisältävän perhepaketin suosio.

– Kun on sanottu, että ihmiset ovat mökeillänsä ja hakevat tekemistä Suomessa, niin siinä se kyllä näkyi.

Hevoset ovat Satu Grönstrandille elämäntapa, ja niin kauan kuin Grönstrandilla riittää kuntoa, hän haluaa hevosten kanssa edelleen työskennellä.

Hevoset ovat niiden kanssa lapsesta asti touhunneelle Satu Grönstrandille elämäntapa. Se, että tulkkina ja kielenkääntäjänä aiemmin toiminut porilaissyntyinen Grönstrand päätyi hevosalan yrittäjäksi juuri Joutsaan, oli silti sattumaa. Hän oli katsellut tiloja muualtakin, mutta niiden kanssa ei ollut onnistanut. Nykyinen kotitila löytyi vapailta markkinoilta.

– Tultiin katsomaan, eikä kovin paljoa tarvinnut miettiä. Nämä maastot ja tämä miljöö ratkaisivat, sanoo Grönstrand.

Jälkeenpäin hän on itsekin ihmetellyt, miten uskalsi ryhtyä yrittämään vieraalla paikkakunnalla.

– Jos olisin kaikki koukut tiennyt, mitä tässä tulee, niin voi olla, etten olisi uskaltanut. Mutta into hevoseen ja usko meidän toimintaperiaatteeseen oli niin iso, niin se vei eteenpäin. Ja sitten kun siihen lähtee, niin ei siinä enää peruutella, se on vaan posotettava eteenpäin. Ja ovathan asiakkaat suuri voimanlähde, niin paljon on tyytyväisiä asiakkaita.

Satu Grönstrand kuvailee islanninhevosta suurella sydämellä varustetuksi pieneksi hevoseksi. Kuvassa Grönstrandin kanssa Duld-tamma.

30 vuoteen mahtuu iloja ja suruja

Saaga-Tallin 30 vuoteen mahtuu arkisen elämän ohella niin suuria ilon hetkiä kuin vastoinkäymisiäkin. Erityisistä ilonaiheista tallinpitäjä Satu Grönstrand mainitsee esimerkkinä tallinsa kilpahevosten menestyksen parikymmentä vuotta sitten ja sen, kun mielenterveyskuntoutujat löysivät tallin 2000-luvun alussa. Grönstrand järjesti mielenterveyskuntoutujille pitkiäkin kursseja ja iloitsi nähdessään, mitä nämä saivat hevosten kanssa toimimisesta.

– Näki, että ihmiset löysivät yhteyden eläimeen, vaikka he eivät löytäneet ehkä yhteyttä kehenkään muuhun kurssilaiseen. Sitä oli kiva seurata.

Ikävinä asioina Grönstrand mainitsee 1990-luvun konkurssin ja yksittäisten hevosten menettämiset. 30 vuoden aikana hän on myös pistänyt harmikseen merkille Joutsan ympäristön köyhtymisen. Alueella ei ole hänen mukaansa enää samalla lailla esimerkiksi suuria metsiä ja ihania hiekkateitä kuin ennen, vaan hiekkatiet ovat nyt kovia maanteitä ja metsiä on hakattu. Grönstrand sanoo ymmärtävänsä, että kyse on monelle muulle taloudellisista asioista, mutta silti häntä harmittaa metsien katoaminen.

– Joka kevät pelkää, kun talvi menee ohi ja lähtee ensimmäisille vaelluksille, että voi ei, mikä ihana metsä taas on hävinnyt.

Yhtenä esimerkkinä Grönstrand mainitsee Tammimäen; ratsastajien kannalta katsottuna se on pitkälti menetetty, sillä auto- ja muu moottoriurheilu ovat vieneet polkuja ja teitä, ja melusaastekin on melkoinen.

Joutsalaisille metsän- ja maanomistajille Grönstrand antaa kuitenkin kiitosta hienosta suhtautumisista hevosiin ja niiden liikkumiseen. Negatiivista palauteta ei ole tullut.

– Enemmänkin on saatu kannustusta, että käyttäkää sitä polkua ja sieltäkin kulkee semmoinen reitti. Kun kuuntelee varsinkin eteläsuomalaisten vaellustallien juttuja, niin siellä on mahdotonta mennä enää mihinkään. Siellä on tosi paljon vastustusta.

Tarja Kuikka

Ylimmässä kuvassa Satu Grönstrand Duld-tamman (vasemmalla) ja Sindri-ruunan sekä tyttärenpoikansa Vilhon kanssa.