Jo lähes perinteiseksi muodostunut Suonteen regatta sai tällä kertaa nauttia erinomaisen hyvästä kesäsäästä. Viime lauantaina järjestettyyn veneilijöiden vapaamuotoiseen kokoontumiseen Möykkysaareen osallistui arviolta yli sata henkilöä. Ohjelmassa oli muun muassa musiikkia, yhteislaulua sekä muutama asiantuntijapuheenvuoro. Valtakunnallisestikin tunnettu kuikka-asiantuntija Pekka Lehtonen kertoi Suonteen alueen linnustosta ja Suonteen kalastusalueen puheenjohtaja Jukka Manninen puolestaan informoi ajankohtaisista kalatalouden asioista.

Markku Parkkonen

Tagged with →