Marjotaipaleen Maapirtillä järjestettiin viime lauantaina järjestyksessään jo viidennet Heinähulinat. Joutsan itäisen maa- ja kotitalousseuran järjestämässä tapahtumassa oli kirppis- ja suoramyyjiä sekä ruisleipänäyttely, ja halutessaan pääsi myös muikkukaupoille sekä herkuttelemaan muun muassa muikkuryöpällä ja letuilla.

Sää ei Heinähulinoita varsinaisesti suosinut, sillä vettä satoi koko ajan, mutta tapahtumaa puuhaamassa olleen Joutsan itäisen maa- ja kotitalousseuran rahastonhoitaja Tuula Lahtelan mukaan sade ei kuitenkaan tapahtumaa haitannut. Sen verran se oli tosin vaikuttanut jo etukäteen järjestelyihin, että kun sadetta tiedettiin olevan tulossa, alun perin koronavirustilanteen vuoksi kokonaan Maapirtin pihamaalle suunniteltu tapahtuma järjestettiinkin pitkälti sisätiloissa.

Heinähulinat sujuivat kuitenkin Lahtelan mukaan hyvin, paremmin kuin koronatilanteen vuoksi odotettiin.

– Kyllä semmoinen tietty ennakkojännitys oli, että lähtevätkö ihmiset liikkeelle tämän koronan vuoksi. Mutta kyllä ilmeisesti ihmiset ovat odottaneet jo, että aukeaisi jo tämä elämä uudelleen ja tulisi tapahtumia. Kyllä porukkaa oli odotettua enemmän, Lahtela kertoi jälkeenpäin.

Kuinka paljon väkeä Maapirtillä kaikkiaan poikkesi, sitä on Lahtelan mukaan mahdotonta sanoa. Hän kuitenkin arveli, että suurin piirtein samaan kävijämäärään päästiin kuin viime vuosina. Jonkinlaista osviittaa antaa hänen mukaansa se, että ulkomyynnissä meni muikkuryöppää puolensataa annosta, ja myös puhkottua muikkua myytiin runsaasti.

Koronatilanne huomioitiin Heinähulinoissa paitsi alkuperäisenä aikomuksena järjestää tapahtuma kokonaan ulkona, Tuula Lahtelan mukaan myös tarjoamalla kanttiinissa asiakkaille käsidesinkäyttömahdollisuus ja annostelemalla elintarvikkeita ostaville annokset valmiiksi.

Asiakkaat eivät siis esimerkiksi voidelleet leipiään itse, eivätkä annostelleet lettulautaselleen itse hilloa ja kermavaahtoa, vaan kaikki tehtiin heille valmiiksi. Myös riittäviä turvaetäisyyksiä pyrittiin Lahtelan mukaan pitämään, mutta hän huomauttaa sen olleen tietysti jossain määrin hankalaa, kun tilassa sai kulkea vapaasti.

Heinähulinat vietiin läpi pitkälti tutuin kuvioin, mutta tänä vuonna kaupantekoon oli kutsuttu ensimmäistä kertaa myös suoramyyjiä. Lahtela sanoo näiden olleen tyytyväisiä tapahtumaan.

– Yksi sanoi jopa niin, että nämä pienet tapahtumat ovat paljon parempia kuin suuret tapahtumat, kun suurissa tapahtumissa vähän hukkuu massaan.

Tänä vuonna Heinähulinoista puuttuivat muun muassa mopot ja erilaiset koneet, joita tapahtumassa on aiemmin nähty. Syynä oli Lahtelan mukaan koronatilanteen tuoma epävarmuus siitä, lähtevätkö ihmiset liikkeelle.

– Korona ei olisi sinällään estänyt niitä mopoja ja muita, mutta kun tilanne on niin ankea ja kireä, niin päätettiin tehdä vähän pienemmällä volyymilla.

Koronatilanne on aiheuttanut myös sen, että Joutsan itäisen maa- ja kotitalousseuran loppukesällä perinteisesti järjestämät possupäivälliset jäävät tänä vuonna pitämättä. Samoin seuran juhannustanssit peruttiin. Jos koronatilanne kuitenkin sallii, juhannustansseja päästäneen sentään Tuula Lahtelan mukaan korvaamaan elokuun alussa elotanssien merkeissä.

Tarja Kuikka