Luhangassa järjestettiin viime lauantaina paikkakunnan kesään perinteisesti kuuluva urheiluseura Luhangan Väreen huutokauppa. Kunnanviraston ja kyläkaupan edustalla järjestetty tapahtuma keräsi hieman kehnosta säästä huolimatta paikalle useamman kymmentä kiinnostunutta ja kauppaa käytiin monenlaisista tavaroista, muun muassa polttopuista ja erilaisista kodintavaroista.

Ennen huutokaupan alkua lahjoitustavaraa yhdessä muiden Väreen toimijoiden kanssa vastaanottanut Heikki Kiviniemi laskeskeli äkkiseltään Väreen järjestäneen kesäisen huutokauppansa jo ainakin parinkymmenen vuoden ajan ja pidempäänkin. Joka tapauksessa kyse on olennaisesti Luhangan kesään kuuluvasta tapahtumasta, joka kerää paikalle niin kunnan vakiasukkaita kuin vapaa-ajan asukkaitakin.

Huutokaupan tuotto käytetään Väreen toimintaan. Tuottoa kertyy Kiviniemen mukaan vuosittain yleensä noin 500 eurosta 900 euroon.

– Se riippuu yleensä ihan siitä, minkälaista tavaraa tulee milloinkin. Meillä ei ole itsellä mitään, me lähdetään ihan nollasta, Kiviniemi kertoi.

Huutokaupassa on hänen mukaansa tarjolla vuosittain kaikenlaista tavaraa.

– Vähän tuommoista konetta ja kaikkea mitä nyt kotoa löytyy, mattoja, leivonnaisia, kirjoja.

Huutokaupan meklareina toimivat yleisölle aiemmiltakin vuosilta tutut myyntimiehet, Kiviniemi ja Luhangan vapaa-ajan asukkaisiin lukeutuva Okku Vahervuori.

Tarja Kuikka

Tagged with →