Jo kymmenisen vuotta Leivonmäen kylän liikenteenjakajissa olevat kukkaistutukset on hankittu sekä hoidettu vapaaehtoisvoimin. Tänä kesänä kukkaistutuksia on kolmessa liittymässä; pohjoisessa, Teboilin sekä Etu-Ikolan liittymissä. Reijo Ahonen on yksi kylän aktiivisista talkoolaisista ja on vastannut kukkaistutuksista vuodesta 2011 lähtien muuttaessaan paikkakunnalle. Yhtenä vuonna Joutsan kunta on antanut istutuksiin kukat. Tänä kesänä Teboilin liittymään tuli Ahosen nikkaroimana uusi laatikko, joka sai muotonsa vieressä sijaitsevan Juustolan mukaan.

– Tämä juustokuutioksi nimetty laatikko on rakennettu filmivanerista ja siksi pitäisi kestää monia vuosia, kertoo Ahonen.

Loput laatikot uusitaan todennäköisesti ensi talven aikana. Kaikkiin pyritään keksimään persoonalliset ideat, joilla ne erottuvat joukosta. Kukkaistutuksien lisäksi pieni, mutta sitäkin aktiivisempi talkooporukka kunnosti keväällä kylän linja-autopysäkkejä. Vaikka linja-autoja ei kylällä juurikaan kulje, koettiin pysäkkien kunnostamisen olevan ulkonäöllisesti merkittävä asia.

– Onhan täällä huomattu, että ollaan pieni ja kuihtuva kylä. On ollut kiva tehdä pieniä juttuja ja huomata, että kyllähän tässä itsekin voi tehdä jotain asioiden eteen, summaa Ahonen.

Kukkaistutuksien kastelu on hoidettu nyt toista kertaa niin, että kyläläiset ovat voineet ilmoittautua halukkaiksi. Kasteluvuoro on aina viikoksi kerrallaan. Loppukesälle Ahosen mukaan löytyy vielä vapaita viikkoja innokkaille kastelijoille.

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Teboilin kohdalla liikenteenjakajassa on uusi laatikko, joka on saanut muotonsa vieressä sijaitsevan Juustolan mukaan.

Etu-Ikolan risteyksessä on myös tänä kesänä talkoilla hommatut kukkaistutukset.

Tagged with →