Toivakan-Joutsan 4H-yhdistys työllisti tänä kesänä kahdeksan nuorta taimiteko-toimintamallilla. Leivonmäen Havusuolle istutettiin yhteensä 4.500 taimea ja nuorille tarvittavan koulutuksen istutustyöhön antoi Seppo Lius Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksestä. Teolla saatiin yhdistettyä kaksi tärkeää asiaa, kun sen avulla Suomeen istutettiin uutta metsää ja työllistettiin samalla pääasiassa yhdeksänneltä luokalta päässeitä nuoria. Istuttaminen tehtiin urakkapalkkana ja nuorille maksettiin istuttamisesta 0.40 euroa per istutettu taimi.

Joutsasta mukana oli yhteensä viisi nuorta ja kaikki olivat ensikertalaisia taimien istutuksessa ja lannoittamisessa. Liisa Karhila sekä Ilona ja Matias Viro kertoivat kaikki kesätöidensä sujuneen mallikkaasti. Parasta työssä on ollut määrätä itse itselleen oma tahti, jolla jokainen nuori on toteuttanut omaa osuuttaan urakasta. Myös ulkona työskenteleminen on koettu positiiviseksi puoleksi, vaikkakin ötökät ovat hieman häirinneet työntekoa.

Rentoa ulkotyötä omaan tahtiin hyvällä säällä, niin mikäs tässä ahkeroidessa, lisää Ilona Viro.

Sisarukset Leevi ja Nella Lintunen kertoivat kesätyönsä olevan simppeliä ja mukavaa ulkohommaa. Taimet istutetaan pottiputkella, jonka käyttö oli Lintusten mukaan nopea oppia. Tärkeäksi työssä koettiin myös mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä hyvää luonnon hyväksi.

– Tuntuu kivalta tehdä konkreettisesti ilmastoteko ja siten vaikuttaa omalta osaltaan, summaa Nella Lintunen.

Intoa ja virtaa nuorilla riitti ja kaikki taimet saatiin urakalla istutettua vajaassa kahdessa päivässä. Nuorten mielestä oma kädenjälki oli kiva nähdä istuttamisessa ja kaikki aikoivat myöhemmin tulevaisuudessa käydä tarkastelemassa työmaata. Toivon mukaan silloin on nähtävissä isoja ja reheviä puita.

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Liisa Karhiala (vas.), Leevi Lintunen ja Nella Lintunen olivat mukana tekemässä ilmastotekoa ja istuttivat taimia Leivonmäen Havusuolla.