Vaikka leväkkö kasvaa paikoin soilla varsin runsaanakin, se jää helposti huomaamatta. Se on varsin vaatimaton väritykseltään. Vihertävän ruskea kasvi hukkuu helposti suon muiden vihreiden sammalten ja sarojen joukkoon.

Paikoin kasvia voi olla pienelläkin alueella runsaasti ja silloin se on helpompi havaita. Kukinta-aika vaihtelee eri puolilla Suomea jatkuen kesäkuulta heinäkuulle. Kukat ovat pieniä ja tertussa. Loppukesällä kukinnan paikalle kehittyy kolme tuppiloa, jotka hiljalleen kypsyvät.

Tuppilo, eli siemenkota pitää sisällään erittäin voimakasta ja kloorimaista tuoksua, jonka saa esille halkaisemalla tuppilon. Kukat ovat samanvärisiä varren kanssa, joten kukat eivät ole huomiota herättäviä. Leväkön voi löytää karuiltakin soilta. Mielellään se kasvaa lampien tai suoreunaisten järvien luhdilla.

Myös pienet kuljut riittävät kasvupaikoiksi ja vaatimuksena onkin yleensä märkä kasvualusta. Muun muassa kuivalta aapasoilta ei juuri leväkköä löydä. Leväkön löytää useimmiten humusperäisten vesistöiden rantamilta ja kasvi karttaa kaikkein ravinteisimpia vesistöjä.

Leväkköä voi tavata lähes koko Suomesta, mutta enimmäkseen se on monilla soilla harvalukuinen. Kuivilta soilta leväkköä ei juuri löydä. Valitettavasti soiden ojitukset ovat vähentäneet runsaasti ennen niin yleistenkin suokasvien lajistoa.

Varsinkin kaikkein ravinteikkaimpien soiden vähentyminen on ollut kohtalokasta suokasvistolle. Soidensuojelualueetkaan eivät pysty pelastamaan kaikkia suokasveja varsinkaan eteläisessä Suomessa. Soilta on nykyisin vaikea löytää muun muassa punakämmekän alalajia, verikämmekkää. Myös pikkukihokki on harvinaistunut.

Niinkin tutut lajit kuin keltasara, lapinsara ja korpi-imarre ovat käyneet paikoin harvinaisiksi.

Jarmo Vacklin

Yläkuva: Leväkkö on vaatimattoman näköinen vihertävän ruskea kasvi.

Tagged with →