Kirjoitin tähän lehteen 22.4. mielipidekirjoituksen ”Miksi Mauri vaikenee?”. Sanoin julki sen, mitä erittäin monet muutkin maakunnan ihmiset ja Mauri Pekkarisen entiset äänestäjät ihmettelevät. Pekkarista pidetään yleisesti tuulivoiman syöttötariffipolitiikan ”isänä”. Nyt kun suuret teollisuusluokan tuulivoima”puistot” ovat tulossa ryminällä Keski-Suomeen yleensä ja erityisesti Päijänteen maisemiin, on enemmän kuin kohtuullista odottaa, että ”isä” tunnustaa reilusti isyytensä ja kertoo avoimesti, mitä hän näistä asioista ajattelee.

Maurin täydellinen vaikeneminen on jatkunut myös kirjoitukseni jälkeen. Haluaako erittäin ansioitunut poliitikko todella jäädä historian kirjoihin viimeisinä poliitikkovuosinaan selkärangattomana vastuun pakoilijana? Minua pirullisempi kielenkäyttäjä, edesmennyt Veikko Vennamo, olisi kenties käyttänyt keksimäänsä sanaa seteliselkärankainen.

 Kirjoitukseni julkaisemisen jälkeen lähetin kirjoituksen kaikille Keski-Suomen kymmenelle kansanedustajalle esittäen samalla toivomuksen, että olisi mukava kuulla myös heidän kantansa tuulivoimaprojekteihin. Kukaan ei vastannut mitään kahden viikon kuluessa. Sitten lähetin kansanedustajille uuden kirjeen, jossa ”karhusin” vastausta.

Nyt olin jo kiukkuisempi:

”Toivoin teiltäkin jotain kommenttia. Kukaan teistä ei ole vastannut sanaakaan. Siis poliitikkojen vaikeneminen näyttäisi olevan maakunnan tapa.”

Tässä katkelma ylen uutisesta 12.12.2019 koskien Kannonkosken voimalahankkeita:

”Tuulipuistohanke on ollut kunnan virkamiesjohdon ja luottamusmiesten tiedossa jo vuoden ajan, mutta kuntalaisille asiasta ei ole hiiskuttu sanallakaan.

Kannonkosken kunnanjohtaja Markku Vehkaoja ei hyväksy salaamisepäilyjä.

– Valtuutetut edustavat kuntalaisia ja näin demokratia toimii, sanoo Vehkaoja.”

Ehkä tuo on Kannonkosken kunnanjohtajan käsitys demokratiasta, että noin räikeästi halveksitaan kuntalaisia. Omasta puolestani ilmoitan, että kun Jyväskylässä käsitellään tuulivoimahankkeita, tuollainen ”demokratia” ei tule onnistumaan.

Siteeraanpa Raamattua: ”Jos minä vaikenen, niin kivet puhuvat.”

Karhuamisen jälkeen sain lyhyen vastauksen kahdelta kansanedustajalta, Anne Kalmarilta (kesk) ja Piritta Rantaselta (SD). Heidän ansiostaan vaikeneminen oli kansanedustajien kohdalla ”vain” 80 prosenttia.

Molemmat vastanneet valittelivat koronan aiheuttamia kiireitä. Kiireitä epäilemättä on ollut. Tässä ehdotukseni kansanedustajille nyt, kun koronatilanne näyttää paremmalta ja teillä pian alkaa monen kuukauden palkallinen kesäloma. Jospa käyttäisitte osan loma-ajastanne tuulivoimahankkeisiin perehtymiseen. Ne uhkaavat vakavalla tavalla isänmaamme kalleimpia luontoarvoja. ”Kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa”, oli periaatteena silloin joskus, kun isänmaata edellisen kerran uhattiin.

Vesa Nuolioja
Jyväskylä

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →