Koululaisten kesäajan päivätoiminta käynnistyy Joutsassa maanantaina 15. kesäkuuta ja sitä järjestetään heinäkuun loppuun saakka. Kesäkerhon kohtalo oli välillä kesäkuun osalta vaakalaudalla, kun perusturvalautakunta päätti, ettei kerhoa järjestetä tuolloin koronavirusepidemian vuoksi lainkaan. Päätös tehtiin huhtikuun lopulla, jolloin koulut olivat vielä pääosin kiinni ja kouluissa oli lähiopetuksessa vain pieni osa oppilaista.

Toukokuun puolivälissä kouluissa palattiin maan hallituksen päätöksellä lähiopetukseen, ja tämän myötä Joutsan perusturvalautakunnan päätös jättää kesäkerho kesäkuulta kokonaan pois herätti Joutsassa runsaasti kyselyjä.

Kunnanhallitus käytti otto-oikeutta perusturvalautakunnan tekemään päätökseen ja päätti siis, että koululaisten päivätoiminta käynnistyy jo 15. kesäkuuta.

Tarja Kuikka