Poliisi valvoi tehostetusti liikennettä koulujen alkaessa viime torstaina eri paikkakunnilla. Myös Joutsassa partioitiin tavallista enemmän koulujen lähistöllä ja lasten koulureiteillä sekä aamulla koulujen alkaessa että iltapäivällä koulupäivän päättyessä.

Poliisi oli katukuvassa näkyvillä ja valmis puuttumaan niin muiden tienkäyttäjien liikkumiseen kuin myös esimerkiksi lasten ja nuorten mahdolliseen holtittomaan mopoiluun tai pyöräilyyn. Liikenne Joutsassa sujui kuitenkin torstaina ilman mitään erikoisempia.

Poliisi tehostaa partiointiaan koulujen lähettyvillä aina syksyisin uuden lukuvuoden käynnistyessä. Nyt valvontaa tehostettiin, kun valtaosa peruskoululaisista palasi jälleen lähiopetukseen kevään etäkoulujakson jäljiltä.

Tagged with →