
Joutsassakin toimiva Keski-Suomen Uusyrityskeskus ry lopettaa toimintansa kuluvan vuoden lopussa. Yhdistyksen päätoimialaa on ollut aloittavien yritysten neuvonta. Lopettaminen johtuu siitä, että Jyväskylän kaupunki on päättänyt siirtää alkavien yritysten neuvontapalvelut koulutuskuntayhtymä Gradialle.
Tällä päätöksellä on merkittävät vaikutukset Uusyrityskeskuksen toimintaan. Jyväskylän kaupungin osuus Uusyrityskeskuksen rahoituksessa palvelujen ostajana ja toiminnan volyymissä on ollut mittava. Tämän ohella useat Keski-Suomen Uusyrityskeskuksen jäsenkunnat ovat mukana koulutuskuntayhtymässä ja tulevat hyvin todennäköisesti siirtymään Gradian neuvontapalvelujen piiriin tai järjestävät neuvontapalvelun muulla tavalla.
Näin ollen Uusyrityskeskukselta loppuu ainakin suurin osa töistä ja sen toiminta on päätetty ajaa alas kuluvan vuoden aikana. Jyväskylän ja Muuramen osalta neuvontapalvelut lakkaavat kesäkuun loppuun. Muiden jäsenkuntien (Hankasalmi, Joutsa, Konnevesi, Laukaa, Petäjävesi, Toivakka, Saarijärvi ja Uurainen) osalta neuvonta hoidetaan normaalisti vuoden 2020 loppuun saakka.
Joutsan kunnassakin pohdittaneen loppuvuoden aikana, miten palvelut järjestetään vuodenvaihteen jälkeen.
– Toiminnallisesti ja taloudellisesti vuosi 2019 oli hyvä. Kiitos siitä kuuluu henkilöstöllemme, asiakkaille sekä jäsenkunnille ja jäsenyrityksille, kertoo Keski-Suomen Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Teemu Pinomäki (kuvassa).
Markku Parkkonen
Info: Keski-Suomen Uusyrityskeskus ry
- Yhdistys on perustettu vuonna 1994 ja se on ollut alusta asti jäsenenä myös valtakunnallisessa Suomen Uusyrityskeskukset (SUK) ry:n verkostossa. Yhdistyksen toiminta lopetetaan vuoden 2020 lopussa.
- Yhdistyksessä työskentelee kolme yritysneuvojaa, puolipäiväinen assistentti sekä toimitusjohtaja.
- Liikevaihto on vuositasolla reilut 300.000 euroa.
- Vuosittain Keski-Suomen Uusyrityskeskukseen otetaan yhteyttä 1500 idean osalta, joista perustetaan noin 400–500 yritystä.
- Yhdistyksen toimialueeseen kuuluvat Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen, Konnevesi, Hankasalmi, Toivakka, Joutsa ja Petäjävesi.